Synnytyssalista takaisin kotiin ja edelleen vauva vatsassa

Oudosti näyttää menevän ihan loppuun asti. Ensin pikkuneiti pelästyttää vanhempansa säännöllisillä supistuksilla jo viikolla 34 ja hoitohenkilökunta sairaalassa antaa kortisonit vauvan keuhkoja kypsyttämään. Täysiaikaiseksi tultuaan muuttuivat supistukset säännöllisiksi, vaan saaneet aikaiseksi aivan liian vähän, jos yhtään mitään.Maanantaina lähdimme sairaalalle supistusten ollessa säännöllisiä ja mielessäni elättelin toiveita, että parissa tunnissa kaikki olisi ohi niinkuin edellisellä kerralla. Taisin jopa sanoa ääneenkin, että jos vauva syntyisi kahden aikaan, niin viiden aikaan Dom voisi hakea jo isosisarukset pikkutyyppiä moikkaamaan. Vaan ei hommat menneet ihan niin. Käyrille piirtyi heti säännöllisiä supistuksia ja kätilökin puhui siihen malliin, että synnyttämään tultiin, kunnes teki sisätutkimuksen ja totesi säänöllisistä supistuksista huolimatta edistystä olleen ihan minimaalisen olemattomasti. Lähdimme Domin kanssa kävelylle meikä sairaalavaatteissa Adidas Superstarit jalassa voimistaaksemme supistuksiani ja ainakin onnistuimme tihentämään niitä siihen malliin, että väliä supistuksilla oli vain reilusti alle minuutin, välillä ei lähes ollenkaan. Palasimme takaisin synnärille ja meidät siirrettiin tihentyneiden supistusten takia suoraan synnytyssaliin. Se todellakin valoi uskoa, että meillä saattaa pian olla sylissä pieni käärö vaan toisin kävi.Käyrillä ollessani huoneeseen pamahti myös lääkäri, joka oli hieman huolissaan käyrälle piirtyneistä liian tiheistä supistuksista. Tähän asti olen pitänyt tiheitä supistuksia vain positiivisena asiana, mutta nyt tiedän, että sekään ei ole hyvä. Kivusta huolimatta hommat eivät pakosti edisty, niinkuin edellisillä kerroilla. Lääkärin mukaan kroppani saattoi olla niin väsynyt jatkuvasta supistelusta, ettei jaksanut enää edistää synnytystä. Hän siis ehdotti, että saisin vahvempaa kipulääkettä tai menisin kylpyyn ja kokeilisin, jos kroppa rentoutuisi siellä. Kipulääkettä en halunnut ja kylpy ei juurikaan auttanut supistuksiin. Tässä vaiheessa sanoin Domille, että mikäli kylvyn jälkeen edistystä ei ole tapahtunut, niin minä haluan kotiin. Nousin kylvystä ja kätilö tsekkasi tilanteen sekä totesi ettei edistystä juurikaan ollut tapahtunut. Pyysin päästä takaisin kotiin ja he sanoivat, että se saattaa olla jopa hyvä juttu. Usein kotona sitä pystyy olemaan rennommin kuin sairaalassa. Pakkasimme siis kamamme ja suljimme synnytyssalin oven perässämme ilman, että sylissämme oli vauvaa. Eihän sen niin pitänyt mennä. Synnytyssaliinhan siirretään äiti siinä vaiheessa, kun vauva alkaa osoittamaan merkkejä ulostautumisestaan. Ei synnytyssalista enää kuulu lähteä pois ilman vauvaa.Valehtelisin, jos väittäisin ettei minulla ollut maanantai iltana hieman pettynyt fiilis. Tytöt olivat olleet koko päivän hoidossa odottaen kovasti pikkusisaruksensa syntymää, mutta heidän äitinsä kroppa ei nyt yksinkertaisesti toiminut niin millään supistuksista huolimatta. Tulimme kotiin ja Dom tsemppasi minua parhaansa mukaan sekä valoi uskoa, että kyllä se vauva vielä ulos tulee. Tytöt olivat vielä yön vanhemmillamme, koska olimme aivan varmoja, että palaisimme yön aikana sairaalalle synnyttämään. Vaan ei palattu. Tässä sitä kirjotetaan blogipostausta yhtenä kappaleena ja odotetaan, koska vauva saadaan syliin.Supistukset onneksi ovat tauonneet kumpanakin yönä muutamaksi tunniksi, että olen saanut nukuttua. Edelleen suurimmaksi osaksi supistuksia kuitenkin tulee n.5-10min välein ja valehtelisin, jos väittäisin, ettei kroppani ala olemaan jo hieman väsynyt. Nyt yritämme kuitenkin parhaamme mukaan palata normaaliin arkeen ja asennoitua siihen, että vauva syntyy ehkä vasta parinkin viikon päästä. Tällä hetkellä olen epäsosiaalisuuden multihuipentuma väsymyksen, kivun ja jopa lievän ärsytyksen takia. Yritän kuitenkin päivitellä väliaikatietoja blogiin sekä Instagramiimme säännöllisestä.

Ps. Meidän InstaStorysta löytyy myös kuva, millainen vauva salissa kuitenkin saatiin aikaiseksi. Onneksi mulla on mies, joka jaksaa tsempata ja saa mut nauramaan, vaikka olin ihan rikki!

LUE MYÖS

SYKSYN SAAPUMINEN AIHEUTTAA HAIKEUTTA

ÄLÄ HUUDA MUN LAPSELLE!

VOIKO RAVITSEMUKSELLA MAXIMOIDA RASKAAKSI TULEMISTA?

OLISINPA TIENNYT, ETTÄ JONAIN PÄIVÄNÄ NUKUN JÄLLEEN YÖNI HYVIN

MILTÄ TUNTUU, ETTÄ EN MILLOINKAAN SAA POIKALASTA

RASKAUS, PIENET LAPSET JA PARISUHDE

”OLIKO KOLMAS LAPSI VAHINKO?”

LAPSESTA FIKSU RAHANKÄYTTÄJÄ

KUTSUITKO TOISTA HUOMIONHAKUISEKSI? EIKÖHÄN ME KAIKKI OLLA.

SEURAA MEITÄ  ♥

FACEBOOK INSTAGRAM

fitfunfamily

5 vastausta artikkeliin “Synnytyssalista takaisin kotiin ja edelleen vauva vatsassa”

  1. Äh noita vauvoja kun niillä on ihan omat pläänit!!Hurjasti tsemppiä viimeisiin päiviin ja toivottavasti saat jossakin supistusten keskellä vähän levätä ja kerätä voimia!

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista.

 17
Tykkää jutusta