Rakas Suomi!

Suomi, olet äärimmäisen hyvä maa asua.

On lottovoitto syntyä Suomeen, kyllä, vaikka se ei siltä aina tuntuisikaan. Suomen kylminä pakkaspäivinä esikoisemme kyseenalaistaa usein sen, miksi me asumme Suomessa. Suomessa on kylmää, märkää ja pimeää. Suomalaiset ovat melko sisäänpäinkääntynyttä kansaa ja tuntematonta moikatessasi saatat saada takaisin vain tuiman katseen. Sellainen on Suomi ja suomalaiset, mutta siitä huolimatta väitän olevani äärimmäisen onnekas ollessani suomalainen.Illalla laittaessani lapseni nukkumaan minun ei tarvitse pelätä sotaa, räjähtääkö tänään kotonamme. On monia perheitä, joissa lapset laitetaan nukkumaan pelon saattelemina. Kukaan ei tiedä mitä yön aikana tulee tapahtumaan. Me saamme elää maassa, missä meidän ei tarvitse pelätä pommeja, saamme nukkua levollisina sekä lähettää lapsemme kouluun varallisuudesta riippumatta ja vieläpä turvallisin mielin. Meidän maassamme jokaisella on ääni, myös meillä naisilla. Meidän maassamme olemme kaikki yhtä arvokkaita sukupuoleen tai väriin katsomatta. Meidän maassamme pidetään huolta myös heikoimmista, mikä on todellisen vahvuuden ja hyvän valtion merkki. Mitä vähemmän meillä on pahoinvoivia, sitä paremmin voimme me kaikki. Me voimme tehdä Suomesta vieläkin paremman paikan elää pitämällä huolta ympärillä olevista ihmisistä. Huolehditaan toisistamme, huomioidaan toisiamme ja ollaan armollisia toisillemme. Oman edun tavoittelemisen sijaan yritetään ajatella yhteistä etua, siinä voitamme varmasti kaikki.  Me saamme ja meidän kuuluukin olla ylpeitä Suomestamme ja suomalaisuudestamme, mutta samalla meidän olisi tärkeää muistaa, että maapallolla elää aivan liikaa ihmisiä, joilla asiat eivät ole yhtä hyvin kuin meillä.Onnea Suomi ja onnea suomalaiset!

 

 

 

 

fitfunfamily

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista.

 7
Tykkää jutusta