Polttarit

*Sisältää mainoslinkkejä

Viime viikolla saatiin viettää ystäväni Dinan polttareita. Hän menee naimisiin heinäkuussa, joten päätimme viettää polttarit hyvissä ajoin jo ennen juhannusta. Polttareita suunniteltaessa mietittiin pitkään, millaisia elementtejä päivän olisi hyvä sisältää, jotta polttarit näyttäisi mahdollisimman paljon morsiamelta. Kun morsianta kuvailtiin, nousi usein esille hänen naurunsa ja korkeiden paikkojen kammo. Oli siis selvää, että polttareissa tultaisiin nauramaan paljon ja että pysyisimme visusti maan pinnalla.polttaritAloitimme polttarit kokoontumalla aamulla morsiamen kodin lähelle, josta siirryimme herättämään häntä. Dinalla ei ollut aavistustakaan polttareiden ajankohdasta tai aktiviteeteista ja hän olikin yllättynyt herätessään vajaan 20 naisen porukkaan. Polttareiden teemana oli The Bride Race tosi-tv-formaatti Amazing Racen tapaan. Päivän aikana olisi siis luvassa erilaisia tehtäviä, joiden suorittaminen olisi etenemisen kannalta välttämätöntä.polttarit Morsian puettiin Peppi Pitkätossuksi, joka noudatti polttareiden toista tärkeää teemaa: Ruotsia. Tämä teema valittiin, sillä Dina menee naimisiin Ruotsissa lähes koko elämänsä asuneen miehen kanssa ja aikoo sinne häiden jälkeen myös muuttaa. Polttariporukalle maalasimme teeman mukaisesti ruotsinliput poskiin, ettei morsiamelle tulisi yksinäinen olo Peppi-puvussaan.polttaritPikavalmistautumisen jälkeen siirryttiin autoihin, jossa morsiamelle selvisi polttaripäivän kohde, sillä polttariporukan autojen nokat lähtivät kohti Turkua. Turussa ensimmäisenä asetuimme tuomiokirkon puistoon brunssille, jossa saimme vaihtaa kuulumisia, fiilistellä upeaa päivää ja tulevia häitä. Brunssin syötyämme paikalle saapui naurujoogaohjaaja  Päivi Hotinen (klik)  , joka tutustutti meidät naurujoogan saloihin. Uskaltaisin väittää, että meistä kukaan ei ollut pitkään aikaan anuranut noin pitkään, paljon ja rönsyilevästi kun tuolloin teimme. Saimme esitellä itsemme naurettavilla tavoilla toisillemme, tehdä erilaisia harjoitteita ja vain maata poski poskea vasten ja nauraa kun siltä tuntui. Saatoitte nähdä InstaStorystamme pieniä maistiaisia siitä, miten nauru raikui tuomiokirkon puistossa.polttaritNaurujoogan jälkeen siirryimme kaupungille seikkailemaan ja morsian sai suorittaakseen erilaisia tehtäviä. Ensimmäiseksi suuntasimme alusvaateliikkeeseen, jossa Dina sai valita itselleen jotain lahjaksi polttariporukalta. Tämä oli ainakin tälle morsiamelle erittäin mieluinen lahja, vaikka Peppi-puvussa shoppailu toi tilanteeseen oman hauskan lisänsä. Lisäksi morsian sai tienata ruokarahansa laulamalla ja onnistuikin saamaan 18€ kokoon noin 10 minuutin aikana, ei siis mikään huono tuntipalkka! Dinan tehtävänä oli myös kerätä ihmisiltä avioliittoneuvoja, sekä sanoja sulhaselle annettavaan runoon. Ja olipa meillä vielä kisa siitä, kuka saa kolmen minuutin aikana otettua eniten selfieitä eri miesten kanssa.polttaritSitten olikin jo ruoka-aika ja siirryimme syömään ihania burritoja El Namiin (klik), joka on yksi Dinan lemppari ravintoloista jo ennestään. Tiesimme siis, että emme voi tämän paikan kanssa mennä vikaan. El Nam on pikaruokaravintola, joka tarjoilee meksikolaista ruokaa. Muu polttarikansa oli jo etukäteen ilmoittanut tilauksensa, joten pääsimme heti tultuamme nauttimaan ruoastamme. Täytyy myöntää, että olihan meidän pakko lisätä vielä muutama nacho-annos aikaisemmin tehtyyn tilaukseemme, niitä kun ei koskaan voi olla likaa. Ai niin, ja ylimääräistä guacamolea luonnollisesti myös! Lopuksi vielä otettiin parit churrot suklaakastikkeineen mukaan, ilman niitä kun ei useinkaan olla El Namista lähdetty. Kiitos siis El Nam ystävällisestä ja toimivasta asiakaspalvelustanne ja aina yhtä mahtavasta ruoasta!polttaritEl Namista siirryimme porukalla Karibian kylpylään, jossa saatiin yhdessä viettää aikaa ja rentoutua. Tästä tulee myöhemmin vielä oma postaus, joten pysykää kuulolla! Kun olimme rauhassa kylpeneet ja laittautuneet Karibiassa, oli Bride Racen viimeinen etappi, eli ravintolaillallinen. Menime yhdessä Blankoon istumaan vielä iltaa, josta jatkoimme väsyneinä mutta onnellisina autoille ja suuntasimme taas kotia kohti.

Yhteistyössä naurujooga sekä Elnam

fitfunfamily

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista.

 1
Tykkää jutusta