Painonnousu raskausaikana | Kuinka paljon olen kiloja kerännyt

Ensimmäistä kertaa olen kerryttänyt kiloja jo ennen raskauden puoltaväliä. Toki kahdessa aiemmassa raskaudessa pahoinvointi jatkui pidemmälle ja oli huomattavasti runsaampaa, joten sekin saattaa vaikuttaa asiaan miksi painonnousu raskausaikana aiemmilla kerroilla on ollut maltillisempaa ja ei ensimmäisellä puoliskolla noussut kiloakaan. Raskausaikana paino saa ja sen kuuluukin nousta, mutta silti mittarin värähdellessä joka aamu ylemmäs ja ylemmäs tuntuu se vähän hurjalta. Väkisinkin vertaan tätä raskautta edellisiin ja myös painonnousua tulee verrattua edellisiin raskauksiin, vaikka niin ei ehkä kannattaisikaan tehdä. En kuitenkaan usko, että kilot johtuvat pelkästä raskaudesta, vaan myös ruokavaliostani. Välttääkseni pahaaoloa syön vähintään parin tunnin välein ( useimmiten useamminkin) ja napostelen vähän väliä kaikennäköistä, mitä saatavilla juuri silloin on. Osa painonnoususta johtuu siis aivan takuuvarmasti siitä, mitä suuhuni pistän.painonnousu raskausaikanaViime päivinä olen yrittänyt miettiä, miksi painonnousu raskausaikana tuntuu niinkin hurjalta. Viikkoon 18 mennessä olen kerryttänyt kroppaani neljä kiloa, kyse ei siis ole kymmenistä kiloista. Kyse ei myöskään ole aivan tavallisesta lihomisesta, vaan minä olen raskaana. Kyllä naisen kropan kuuluukin muuttua raskausaikana, enkä tarkoita pelkästään vatsaa. Ylimääräisiä kiloja ei kerry vain vatsaani, vaan myös rintani kasvavat ja lantiollekin kertyy kiloja. Lisäksi kehoni veri- ja nestemäärä lisääntyvät ja kehitän rasvavarastoja, joita tarvitsen imetyksen aikana. Kyse on siis hyvinkin tärkeistä kiloista, miksi siis stressaisin täysin normaalirajoissa olevaa painonnousua sekuntiakaan. Miksi mielessäni edes käy tällaisia ajatuksia?painonnousu raskausaikanaUskon, että osasyynä on meidän blogimme sekä ammattini ravitsemusvalmentajana. Ette te lukijat tai asiakkaani minulle paineita ole painoni suhteen laittanut, vaan ihan minä itse. Olen luonut päässäni ajatuksia siitä, kuinka te lukijat odotatte minun näyttävän synnytyksestä seuraavana päivänä samalta kuin ennen odotusta, mutta eihän kukaan sellaista minulle ole sanonut. Ja jos joku oikeasti odottaisi minun näyttävän samalta jälkeen raskauden kuin ennen raskautta, niin sitten saa luvan pettyä, eihän minun siitä itseäni tarvitsisi stressata.

Ei meidän blogimme missään vaihessa ole ollut blogi missä tavoitellaan täydellisyyttä. Ja onko se muka jonkun mielestä täydellisyyttä, jos raskausaikana pitäisi päästä mahdollisimman pienillä kilomäärillä ja tiputtaa raskauskilot vähintään viikossa. Olen ylipäänsä todella vastaan sitä, että raskausaikana ei kiloja saisi tulla ja samantien synnytettyä pitäisi näyttää kuin ei koskaan olisi raskaana ollutkaan. Raskauden aikana naisen keho käy läpi ihan mielettömän prosessin. Se saa näkyä. Toki itsekin haluan synnytyksen jälkeen takaisin omiin mittoihini, mutta sillä ei ole mikään hätä.painonnousu raskausaikana Raskausaikana haluan voida hyvin, urheilla vointini mukaan ja syödä perusterveellistä ruokaa. Kun vauva on syntynyt, niin en aio ottaa mitään stressiä painostani. Synnytyksen jälkeen aion alkaa urheilemaan pikkuhiljaa kehoani kuunnellen ja antaa sille aikaa palautua. Raskauskilot kyllä lähtevät ajan kanssa. Ensimmäisessä raskaudessa kilot olivat jo kahden päivän päästä poissa. Toisessa raskaudessa jouduin oikeasti näkemään vaivaa asian eteen, vaikka kiloja oli tullut vähemmän, mutta puolenvuoden päästä synnytyksestä olin takaisin lähtöpainossani. Kummallakaan kerralla en asiaa stressannut ja kummallakin kerralla pääsin takaisin lähtöpainooni, eiköhän se siis onnistu tälläkin kerralla. Menipä siihen kaksi päivää tai vuosi, niin sillä ei ole väliä tai ainakaan sillä ei oikeasti pitäisi olla väliä.

Jatkossakin aion siis syödä perusterveellisesti, mutta en silti aio alkaa nipottamaan ruoan kanssa. Haluan voida raskausaikana hyvin ja vähän väliä syöminen tuntuu auttavan siihen paremmin kuin erinomaisesti. Jatkan siis ruokailun kanssa aika samaa rataa. Aion jatkossakin syödä perusterveellistä ruokaa, mutta jos mieli tekee Classic kermatoffee- jäätelöä, niin sitten syön sellaisen.

Mikäli sinua kiinnostaa tietää, miten painonousu raskausaikana jakaantuu, niin tässä hieman suuntaa antavia lukuja.

-Lapsi painaa n. 3.6kg

-Lapsivesi painaa n. 0.8kg

-Rinnat n. 0.4 kg

-Neste kudoksissa n. 1.2 kg

-Istukka n. 0.6kg

-Verimäärä n. 1.2kg

-Rasvaa n. 3.5kg

LUE MYÖS

LÄHETE SIKIÖN NIPT-TUTKIMUKSEEN

”OLIKO KOLMAS LAPSI VAHINKO?”

LAPSESTA FIKSU RAHANKÄYTTÄJÄ

KUTSUITKO TOISTA HUOMIONHAKUISEKSI? EIKÖHÄN ME KAIKKI OLLA.

SEURAA MEITÄ  ♥

FACEBOOK INSTAGRAM

 

fitfunfamily

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista.

 17
Tykkää jutusta