Vastoinkäymiset opettavat arvostamaan entistäkin enemmän!

Viime viikonloppu opetti minut olemaan jokaisesta hetkestä entistäkin kiitollisempi ja nauttimaan jokaisesta hetkestä rakkaiden ihmisten kanssa vieläkin enemmän. Vastoinkäymiset opettavat arvostamaan niitä elämän arkisia hetkiä ja sitä, kuinka pienessä hetkessä kaikki voisi muuttua ja olla toisin. Elämässä kyse on juurikin siitä arjesta ja arkisista hetkistä. Ulkomaanmatkat ja reissut ovat vain kirsikka kakun päällä, mutta eihän se kirsikkakaan miltään maistu ilman sitä kakkua. Ja oikeastaan se itse kakku on sitä kirsikkaa miljoona kertaa parempaa, näin koen myös oikeassa elämässä. Parhaimmat hetket ovat juuri ne arkiset hetket rakkaiden kanssa ja kirsikka kakun päällä on kaikki reissut sun muut.Viikonloppuna nukuin päiväunia Estellan vierellä hänen ollessaan kuumeessa. Aina hieman havahtuessaan hän hoki äitiä ja veti minua entistäkin lähemmäs itseään. Se oli arkinen pieni hetki, mutta sitäkin tärkeämpi. Minulla ei ollut mihinkään kiire. Olimme kaksin kotona, joten olin hänen vierellään koko päivän, myös hänen nukkuessaan. Katselin pientä tuhisevaa aarretta, pidin kiinni hänen kädestään ja nautin jokaisesta hetkestä, kun sain vain ihastella häntä ja olla hänen vierellään. Tirautin pari kyyneltä ja kiitin taivaan Isää, että saan olla äiti kahdelle aivan ihanalle ja rakkaalle tytölle.

En missään nimessä pidä itsestään selvyytenä tätä kaikkea. Jokainen päivä näiden aarteiden kanssa on lahja, kukaan meistä ei tiedä huomisesta. Jokaisesta hetkestä, kun olen heidän kanssaan, olen aivan äärimmäisen kiitollinen. Olen mielettömän kiitollinen, että vierelläni on rakastava mies ja yhdessä saamme seurata näiden pienten aarteiden kasvamista.

Tyttö vai poika- testi!

Tuleeko meille tyttö vai poika? Amelie toivoo rauhallista pikkuveljeä, koska hänellä kuulemma on jo vilkas pikkusisko. Estella puolestaan kertoo pikkusisaruksensa olevan tyttökissa (aiemmin hän väitti vauvan olevan Pöpö-haukku, on Piia Pajusen koira tainnut tehdä vaikutuksen meidän taaperoon). Kaikki muut ovat hyvin tervetulleita paitsi se tyttökissa. Varmasti moni odottava äiti puolisoineen pohtii, kumpaa sukupuolta pienokainen on. Me olemme myös miettineet ja arvailleet kumpi sieltä onkaan tulossa. Mikäli vauva on tyttö, on hänelle nimikin jo päätetty. Mikäli vauva on poika, niin hänelle on päätetty ainoastaan toinen nimi (minkä olimme päättäneet jo Estellan raskausaikana, jos neiti olisikin ollut jätkä).  Tämä testi lupaa paljastaa tuleeko meille tyttö vai poika! 😉 Parin viikon päästä sitten nähdään oliko testi oikeassa.

  1. Oma fiilis. Tyttöjotenkin näen itseni tyttöjen äitinä. Mielestäni tähän sisaruskoplaan sopisi hyvin yksi tyttö lisää. Poika on toki tasan yhtä tervetullut, mutta tyttö fiilis minulla ehdottomasti on.
  2. Sydänäänet. Tyttö, vauvalla on alusta asti ollut sykkeet 150-160 eli sykkeet samoissa kuin isosiskoillaan masussa ollessaan.
  3. Näppylöitä. Vanhan sanonnan mukaan tyttövauva vie mukanaan äitinsä kauneuden. Mikäli tähän on uskominen, niin meille on niin tulossa tyttö. Olen tämän raskauden aikana saanut jopa selkääni finnejä ja yleensä ihoni on aina hyvässä kunnossa.
  4. Pahoinvointi. Jonkun tiedon mukaan tyttövauva aiheuttaisi äidilleen pahemman ja pitkäkestoisemman pahoinvoinnin. Amelien raskaudessa oksensin koko 9kk, Estellan raskaudessa ainoastaan viikolla 20 ja tässä raskaudessa pahoinvointi loppui kuin seinään jo viikolla 14. Tämän mukaan siis veikkaisin POIKAA.
  5. Mahanmuoto. Vatsani on omasta mielestäni todellakin levinnyt jo nyt joka suuntaan, joten mielestäni vatsanmuodon mukaan olisi tulossa TYTTÖ.
  6. Miehen fiilikset. POIKA, Dom uskoo vahvasti siihen, että meille on tulossa poika. Kuulemma kaksi vessaa ei riitä, jos talossa asuu neljä naista, heh!
  7. Tekeekö mielesi makeita, herkkuja ja hedelmiä. TYTTÖ, en siis lähes milloinkaan osta hedelmäkarkkeja, paitsi nyt raskausaikana olen ollut niiden suurkuluttaja. Myös persikat, ananakset ja viinirypäleet ovat olleet aivan mieletöntä herkkua.
  8. Oletko kiukkuinen. Kuulemma tyttölapsia odottavat äidit ovat kiukkuisempia kuin poikalapsia odottavat. Tätä kysymystähän tarvitsisi varmasti kysyä läheisiltäni eikä minulta. Tekisi mieli vastata, että olen ollut lauhkea kuin lammas. Totuus kuitenkin on, että onhan ne tunteet välillä vähän kuohuneet tänä keväänä. Tämänkin mukaan olisi siis tulossa, TYTTÖ.
  9. Vau.fi testin mukaan meille olisi tulossa POIKANäiden kysymysten ja vastausten perusteella meille olisi tulossa kolmas TYTTÖ. Parin viikon sisällä paljastamme teille oliko testin tulos oikea vai väärä! Siihen asti jännätään! 🙂

LUE MYÖS

LÄHETE SIKIÖN NIPT-TUTKIMUKSEEN

”OLIKO KOLMAS LAPSI VAHINKO?”

LAPSESTA FIKSU RAHANKÄYTTÄJÄ

KUTSUITKO TOISTA HUOMIONHAKUISEKSI? EIKÖHÄN ME KAIKKI OLLA.

SEURAA MEITÄ  ♥

FACEBOOK INSTAGRAM

”Oliko kolmas lapsi vahinko?”

Muutaman äidin kanssa olen jutellut kyseisestä ilmiöstä, mikä tuntuu olevan melko yleinenkin. Ennen lapsia tutut ja tuttujen tutut kyselevät, koska perheenlisäystä on tulossa. Ensimmäisestä raskausuutisesta onnittelee jopa kummin kaiman kaverit ja kaikki tuntuvat olevan onnellisia uudesta ihmisen alusta. Toisen lapsen kohdalla raskausuutisista ollaan myös iloisia. Vihdoin isosisarus saa leikkikaverin ja hänen ei tarvitse jäädä ainokaiseksi. Kuinka ihanaa on, että lapsilla on sisaruksia. Toinen lapsi tuntuu olevan iloinen uutinen myös ulkopuolisille, mutta kaksi lasta tuntuu olevan se ainoa oikea lapsiluku. Mikäli seuraavia tulee, niin sen on pakko olla vahinko tai silkkaa hulluutta. Kolmannen lapsen kohdalla onnittelujen sijaan olen saanut suoraakin suorempia kysymyksiä siitä, kuinka kolmannen lapsemme on pakko  ollut olla vahinko. Ollaan kyselty, mikä ehkäisy petti ja kuinka sopeuduimme ajatukseen kolmannesta. Eihän kolmas lapsi voi olla suunniteltu. Eihän tämä tieto oikeastaan edes kenellekään kuulu, mutta kerrottakoot se nyt julkisestikin, että meidän kolmas pienokainen oli täysin suunniteltu ja toivottu. Emmekä todellakaan pidä kolmatta lasta itsestäänselvyytenä vaan suurena siunauksena. Olemme todella onnellisia, että olemme saamassa perheeseemme pian uuden tulokkaan. Ja vaikka hän olisikin ilmoittanut tulostaan yllätyksenä, niin hän ei silti olisi vahinko vaan ihanaakin ihanampi yllätyslahja. Vahinko särähtää korvaan niin pahasti. Minun lapsistani yksikään ei ole vahinko, vaan jokainen heistä rakkaita lahjoja. Ihmiset eivät ole vahinkoja, kun kananmuna tippuu lattialle ja menee rikki, se on vahinko.Lapsia ei missään nimessä hankita, niitä saadaan. Tiesitkö, että ehkä myös moni sinun tutuistasi kamppailee lapsettomuuden kanssa. Osa tutuistasi on saattanut menettää lapsensa jo ihan alkumetreillä, vaikka et siitä tiedäkään. Utelut tai negatiiviseen sävyyn kommentointi lapsiluvusta voi ihan oikeasti tuntua ihmisistä pahalta. Kun joku kutsuu sinulle maailman rakkaimpia ihmisiä vahingoiksi, niin kyllä se herättää varmasti jokaisessa meissä nihkeitä fiiliksiä. Ymmärrän, että moni sanoo myös ajattelemattomuuttaan näitä kommentteja, siksi halusinkin muistuttaa ettei lasten saaminen ole itsestäänselvyys ja lapsiluvun kommentointi ei oikeastaan kuulu ulkopuolisille. Mikäli kaikki menee hyvin, niin meidän perheemme kasvaa loppukesästä yhdellä odotetulla pikkuisella ja olemme koko perhe aivan tavattoman onnellisia ja kiitollisia hänestä jo nyt.

 

LUE MYÖS

LÄHETE SIKIÖN NIPT-TUTKIMUKSEEN

HÄÄMME ITÄVALLAN ALPEILLA

LAPSESTA FIKSU RAHANKÄYTTÄJÄ

KUTSUITKO TOISTA HUOMIONHAKUISEKSI? EIKÖHÄN ME KAIKKI OLLA.

SEURAA MEITÄ  ♥

FACEBOOK INSTAGRAM