Mikä on hyvä ikäero lapsille?

Kuinkakohan monta kertaa googlesta on yritetty hakea vastausta otsikossa esitettyyn kysymykseen? Onko täydellistä ikäeroa edes olemassa?Meidän tytöillä on ikäeroa nelisen vuotta ja näin äkkiseltään minulla ei juurikaan ole pahaa sanottavaa siitä ikäerosta. Kun Estella syntyi odotti Amelie pikkusiskoaan jo innolla. Amelie ei ole milloinkaan ollut tippakaan mustasukkainen, vaan suorastaan palvonut pikkusiskoaan. Edelleen kieltäessäni Estellaa (esimerkiksi puremasta sohvaan reikiä) Amelie puolustaa aina siskoaan ja sanoo, että ei Estella sitä tahallaan tehnyt, hän ei vaan ymmärrä vielä. Viimeisen kuukauden aikana tytöt ovat alkaneet jo leikkimäänkin keskenään, joten turhaan murehdin sitä ettei Amelielle olisi milloinkaan pikkusiskosta leikkiseuraa. Toki leikit ovat hyvin yksinkertaisia ja Amelie lähinnä leikittää Estellaa, mutta olipa leikit millaisia hyvänsä, niin tytöt joka tapauksessa touhuavat yhdessä.Estellan vauva-aika oli mielestäni äärimmäisen helppo. Amelie oli jo neljä vuotias, joka on aina ollut hyvin omatoiminen neiti ja auttoi mielellään myös siskonsa hoidossa. Neljän vuoden ikäero on tuntunut ihan superhelpolta ikäerolta. Jos haluaa kaiken menevän mahdollisimman helposti ja vaivattomasti, niin suosittelen lasten ikäeroksi neljä vuotta. Toki, kuka sen tietää, kuinka suuri osuus todellisuudessa on myös lastemme luonteilla, mutta mielestäni kummankin neidin kanssa on mennyt aika chillisti. Ei ole ollut kahta vaippaikäistä samaan aikaan, toinen ei missään vaiheessa ole ollut mustasukkainen, vaikka toinen ei vielä puhetta ole ymmärtänyt niin toinen on, isompi on jo osannut pukea itsensä ennen pikkuisen syntymää ja yötkin ollaan nukuttu hyvin. Saattaa siis hyvinkin olla, että minulla on useamman lapsen äitinä melko ruusuinen kuva arjesta. Jännä nähdä miten arki sujuu uuden tulokkaan synnyttyä, kun Estella on vasta pari vuotias. Ameliehan täyttää jo kuusi ja odottaa taas kerran innolla uutta pikkusisarustaan ja olen aivan varma, että hän haltsaa isosiskon roolin tälläkin kertaa vähintään yhtä hyvin kuin viime kerrallakin. Estellan suhtautuminen pikkutulokkaaseen hieman jännittää. Pelkään, että Estella on melko mustasukkainen minusta ja ei ehkä ole niin innoissaan uudesta perheen pienimmästä. Uskon kyllä Estellankin ajan kanssa tottuvan pikkusisaruksen läsnäoloon, mutta veikkaan ettei arki lähde ihan yhtä helposti rullaamaan kuin edellisellä kerralla tuodessamme vauvan kotiin. Faktahan myös on, että syksyllä perheessä on kaksi hyvin pientä, jotka kummatkin tarvitsevat todella paljon apua arkisissa asioissa kuten pukemisessa yms. Varmasti arki tulee olemaan erilaista, kun pienimmillä on vain pari vuotta ikäeroa kuin sisarusten kanssa, joilla oli neljä vuotta ikäeroa. Innolla odotamme pikkukaveria saapuvaksi ja sittenhän sitä nähdään, miten arki lähtee rullaamaan. Varmasti tärkeää on yrittää jutella ja valmistella myös Estellaa tulevaan. Amelie keskustelee vauvasta monta kertaa päivässä, mutta Estella ei tietenkään vielä samalla tavalla ymmärrä koko vauva-touhua. Olen kuitenkin täysin varma, että meidän neitien joukkoon mahtuu paremmin kuin hyvin vielä yksi tiimiläinen. Meidän tytöt rakastavat aivan suunnattomasti toisiaan ja olen varma, että rakkautta riittää myös uudelle sisarukselle. Meidän kolmikko on varmasti aivan mieletön jengi <3 Kuvissa olevat tyttöjen mekot ja leggingsit ovat saatu YO ZEN:lta. YO ZEN:en laadukkaat materiaalit ja ajaton design todellakin takaa, että YO ZEN– tuotteet tulevat käyttöön uudelleen ja uudelleen sesonkien vaihtuessa. Olen aiemminkin kirjoittanut, kuinka lastenvaatteiden pitää kestää pesua ja kulutusta, mutta miellyttää myös silmää. Satsatessani lastenvaatteisiin toivon vaatteiden olevan käyttökelpoiset vielä useista pesukerroista huolimatta ja parasta on, jos myös pikkusisko voi vielä käyttää isosiskonsa vanhoja vaatteita. YO ZEN:n mekot tyttöjen päällä ovat kestäneet heidän kiipeilyään, remuamista sekä pesukertoja ja ne ovat edelleen täysin moitteettomassa kunnossa. On siis todellakin ilo suositella YO ZEN:en tuotteita myös teille lukijoillemme.

LUE MYÖS

LÄHETE SIKIÖN NIPT-TUTKIMUKSEEN

”OLIKO KOLMAS LAPSI VAHINKO?”

LAPSESTA FIKSU RAHANKÄYTTÄJÄ

KUTSUITKO TOISTA HUOMIONHAKUISEKSI? EIKÖHÄN ME KAIKKI OLLA.

SEURAA MEITÄ  ♥

FACEBOOK INSTAGRAM

 

fitfunfamily

Yksi vastaus artikkeliin “Mikä on hyvä ikäero lapsille?”

  1. Hyvää pohdintaa ja niin ihania teidän tytöt!! 🙂 Meillä on kolme lasta, esikoisen ja keskimmäisen ikäero on 2v7kk ja keskimmäisen ja kuopuksen 1v10kk. Kaikissa ikäeroissa on meillä ollut hyvät ja huonot puolensa. Esikoinen oli aika mustasukkainen kun pikkuveli syntyi, oli toki myös haltioissaan, mutta osoitti mieltä meille vanhemmille, koska halusi huomiota ehkäpä jopa aiempaa enemmän. Nyt kun he ovat kohta 6v ja 3v niin ovat sekä parhaat kaverit että pahimmat riitapukarit. Yllättävän hyvin leikit sujuvat, mutta isosiskoa välillä ottaa päähän kun pikkuveli ei ymmärrä kaikkea. Keskimmäinen taas ei juurikaan ollut mustasukkainen kun kuopus syntyi, eikä ollut esikoinenkaan, koska se oli jo tuttu juttu ja hän odotti kovasti vauvaa. Keskimmäinen välillä vaan totesi, että ”Äiti, laita vauva lattialle, nyt minä tulen syliin.” Toki oli siinä hommaa kun oli kaksi vaipatettavaa ja molemmat nuoremmat nukkuivat päiväunia välillä eri aikoihinkin, niin ei se arki aina ihan kitkattomasti sujunut, mutta nopeastipa sekin meidän kohdalla viimeinen vauvavuosi kului. Nyt nuorin on 1v4kk, jota isosisarukset rakastavat, hellivät ja leikittävät. Ainoa joka on mustasukkainen, on kuopus kun otan isompia syliin, mutta on jo sen verran iso, että voi kertoa ja selittää asioita, miten jokaisella on oma vuoronsa tulla äidin syliin. Siunausta teidän kevätpäiviin ja hyvää vointia odotukseen! <3

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista.

 8
Tykkää jutusta