Lasten kuuluu roikkua ja kiipeillä!

*Sisältää mainoslinkkejä

Omassa lapsuudessani muistan roikkuneeni naapurin suuressa kuusessa lähes päivittäin. Kiipeilin ylemmäs ja joskus vähän tipahdikin ja opin, että liian korkealle ei kannata kiivetä. Rakastin kiipeämistä ja melko nuorena pystyin vetämään pari leukaakin ilman ongelmia. Vasta aikuisena olen tajunnut kuinka tärkeää oli, että vanhempani antoivat minun kiivetä puissa (toki nyt isovanhemmiksi tultuaan kauhistelevat hyvinkin herkästi, kun lapsenlapset killuvat puissa tai renkaissa). Lapset on luotu liikkumaan ja suurimmalle osalle lapsista kiipeily tulee luonnostaan, jos heitä ei estetä. Tottakai vanhempina meidän tulee katsoa, että kiipeily tapahtuu turvallisessa ympäristössä ja opettaa lapsia tunnistamaan turvalliset paikat sekä korkeudet kiipeillä ja temppuilla. Liika hysterisoinnin uskon kuitenkin olevan huono juttu ja estävän joskus jopa lapsen luontaisen liikkumisen tai vähintään kiipeilyn ilon saa melko helposti karistettua pois.Jos lapsi ei milloinkaan pienenä kiipeä vanhempien hysteerisen käyttäytymisen takia, voi siitä aiheutua ongelmia vanhempana. Kouluun mennessä lapsi saattaa kavereiden kanssa kiivetä puuhun ensimmäistä kertaa, jolloin taidot päästä korkealle ovat jo hyvät, vaikka muuten kiipeilyyn vaadittavat lihasryhmät ja taidot saattaavat olla heikommat harjoituksen puutteen takia. Jos lapsi tipahtaa alas vanhempana ja heti korkealta voi seuraukset olla melko suuret. Sen sijaan pienen taaperon tipahtaessa sohvalta luultavasti selvitään vain pienellä säikähdyksellä, jos lapsi edes säikähtää tipahtamista. Olen siis ehdottomasti sen kannalla, että lasten pitää antaa ikätasonsa huomioiden roikkua, kiipeillä ja kokeilla taitojaan vanhempiensa valvonnassa ja avustuksessa. Siinä lapsen tulee myös liikuttua aivan vahingossa, eikä tarvitse miettiä, miten aktivoida lapsi liikkumaan, jos pyrkii olla alunperinkään estämättä lapsen luontaista tarvetta liikkumisen suhteen.Pienen lapsen taidot eivät vielä riitä korkealle kiipeämisessä. Pieni lapsi pääsee juuri ja juuri sohvalle, jolloin tiputus ei ole kovinkaan suuri. Kasvaessaan ja taitojen kehittyessä lapset oppivat pääsemään korkeammalle, mutta sitä mukaan myös heidän taitonsa kasvavat. Meillä on kummankin tytön kohdalla sääntönä, että saa kiivetä, kunhan sinne pääsee itse sekä alas pääsee itse. Tottakai olemme vieressä ja autamme, mutta yritämme samalla opettaa heitä tiedostamaan taitonsa sekä arvioimaan, kuinka korkealle voi mennä. Jos lapsi ei itse pääse puuhun, niin emme nosta häntä sinne, koska silloin puun oksat ovat mielestäni vielä liian korkealla. Meillä on kotona paljon kiipeilytelineitä puolapuista lähtien Domin rakentamaan kiipeilytelineeseen ja tietenkin valvomme ettei pienempi neitimme mene niihin yksinään ilman valvontaa kiipeämään. Estellakin osaa kiivetä niin kiipeilytelineeseen kuin puolapuihinkin, mutta hänen tulee aina vielä kiivetä valvonnan alla, koska saattaa yllättäen tarvitakin apua vielä. En siis missään nimessä kehota antaa lasten kiivetä niin korkealle kuin haluavat ilman valvontaa, mutta sen sijaan olla lähellä auttamassa ja opettaa lapsia pienestä pitäen tunnistamaan omat taitonsa sekä kehittämään taitojaan.Amelie roikkuu päivästä yli puolet pää alaspäin renkaissa ja välillä meno meistä vanhemmista tuntuu liiankin hurjalta. Hän on kuitenkin koko pienen ikänsä enemmän ja vähemmän kiipeillyt, joten temput renkaissa ei näytä tuottavan hänelle ongelmaa. Sen sijaan meidän vanhempien reaktiot voivat pelästyttää pikkuneidin, kun yhtäkkiä kauhuissani totean jotain ja silloin ote saattaa herpaantua. Dom usein muistuttaakin, että katsellessani Amelien temppuilua on minun pysyttävä rauhallisena. Olen siis yrittänyt vihdoin opetella siihen, että lasten tulee antaa kokeilla temppuja ja uusia asioita, vaikka se välillä hurjalta näyttäisikin. Ei meidän vanhempien kuulu pitää lapsia pumpulissa ja kieltää kaikkea, koska siinä saattaa sattua vahinko. Suurempi vahinko itse asiassa saattaa tapahtua silloin, jos lapsi ei opi tuntemaan ja hallitseman omaa kroppaansa ja vanhempana alkaa kokeilemaan uusia temppuja. Ei se silti aina helppoa ole antaa lasten kokeilla rajojaan ja itsekin välillä tulee sanottua Amelielle, että voisiko hän olla opettelematta uusia temppuja. Estellan kanssa kaikki on vielä helpompaa, koska hän tekee kiipeämiset ja temput minun valvonnassani. Jos hän meinaa tipahtaa, niin voin ottaa kopin. Jos taas Amelie tipahtaa renkaista päälleen, niin en minä ole aina ottamassa koppia. On siis vain luotettava lasten taitoihin ja opetettava pienestä asti heitä itse tunnistamaan omat taitonsa ja rajansa. Jos aina kiellän, niin lapset eivät koskaan opi itse tunnistamaan omia rajojaan. Pidänkin siis hyvin tärkeänä, että kotoamme lötyy turvallisia paikkoja, missä tyttömme voivat kehittää taitojaan ja opetella uusia asioita sekä nauttia liikkumisesta. Meillä sitä paitsi eniten leikityt ”lelut” ovat ehdottomasti renkaat, puolapuut, trapetsi ja Domin valmistama kiipeilyteline ulkona. Tytöt jaksavat tuntitolkulla roikkua ja kiipeillä. Liikunta on pysynyt heille mieluisana ja luontevana juttuna, eikä siitä ole missään nimessä tullut pakkopullaa. Näin toivoisin sen olevan jatkossakin!

Renkaat ovat Suomen Voimistelutuotteelta ja heiltä löytyy laaja valikoima myös muita tuotteita renkaiden lisäksi esim. trapetsi, tasapainolauta, puolapuut.

Tyttöjen ihanat muumivaatteet ovat saatu Huigeelta

LUE MYÖS

SYKSYN SAAPUMINEN AIHEUTTAA HAIKEUTTA

ÄLÄ HUUDA MUN LAPSELLE!

VOIKO RAVITSEMUKSELLA MAXIMOIDA RASKAAKSI TULEMISTA?

OLISINPA TIENNYT, ETTÄ JONAIN PÄIVÄNÄ NUKUN JÄLLEEN YÖNI HYVIN

MILTÄ TUNTUU, ETTÄ EN MILLOINKAAN SAA POIKALASTA

RASKAUS, PIENET LAPSET JA PARISUHDE

”OLIKO KOLMAS LAPSI VAHINKO?”

LAPSESTA FIKSU RAHANKÄYTTÄJÄ

KUTSUITKO TOISTA HUOMIONHAKUISEKSI? EIKÖHÄN ME KAIKKI OLLA.

SEURAA MEITÄ  ♥

FACEBOOK INSTAGRAM

fitfunfamily

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista.

 3
Tykkää jutusta