Koska ja miten kerroimme tytöille raskaudesta?

Suuret kiitokset kaikille onnitteluista♥ Onnitteluita tuli paljon, joten emme ole vielä ehtineet vastata kaikkiin onnitteluihin, mutta vastaamme kyllä ajallaan jokaiselle! Kiitokset myös jokaisesta kysymyksestä ja postaustoiveesta raskauden tiimoilta. Blogimme ei ole muuttumassa pelkäksi ”odotus-blogiksi”, mutta nyt alussa varmasti muutama postaus koskee raskautta. Ajatuksena oli kertoa tytöille raskaudesta vasta ensimmäisen kolmanneksen jälkeen, mutta runsas oksenteluni alkoi herättämään hieman kysymyksiä, joten päätimme kertoa raskaudesta jo aiemmin. Tytöt saivat kuulla raskaudestani siis jo hyvin alkuvaiheessa, kun olin vasta raskausviikolla 8. Dom kertoi tytöille raskaudesta piirtämällä kuvia ja Amelien piti arvata, kuka kuvassa on. Neljä ensimmäistä hahmoa Amelie arvasi oikein, siinähän oli äiti, iskä, Estella ja Amelie, mutta seuraava tyyppi herätti hieman kysymyksiä. Dom piirsi vatsaani vauvan ja tämän jälkeen Amelie luuli kuvassa olevan siskoni perhe, jonka perheessä on kolme lasta. Dom joutui hieman auttamaan ja sanoi, että Amelien ensimmäinen arvaus oli oikein ja kyseessä oli kyllä meidän perhe, mutta kuka tämä yksi tyyppi on. Sitten Amelien suu vääntyi aivan mielettömän suuren hymyyn ja hän huusi ääneen, että onko meille tulossa uusi lapsi. Amelie oli uutisesta ihan fiiliksissä ja Estella nyt oli innoissaan vaan Amelien reaktiosta. Estellallehan vauva-uutiset eivät kauheasti merkkanneet. Hän kyllä puhuu vauvasta, mutta lähinnä taputtelee omaa vatsaansa vauvasta puhuttaessa. Hän luultavasti ymmärtää, mikä on homman nimi, kun sairaalasta kannetaan perheen uusi kuopus kotiin ja hän joutuu luovuttamaan nuorimmaisen paikan eteenpäin.Amelie olisi halunnut kertoa uutisen heti kaikille, mutta kerroimme sen vielä hetken olevan vain meidän perheen salaisuus. Yllättävän hyvin meidän 5-vuotias piti näin suuren salaisuuden omana tietonaan. Pari kertaa hän taisi jollekin kertoa, miten perheellämme on salaisuus, mitä ei saa vielä kertoa. Lähes joka päivä Amelie kyseli, että joko uutisen saisi kertoa ja jossain vaiheessa sanoimme hänelle, että kyllä hän saa uutisen ystävilleen ja päiväkodissa kertoa. Tuntui jotenkin kohtuuttomalta, että pienen ihmisen piti salailla näin suurta asiaa. Amelie on siis jo pari viikkoa kertonut asiasta melko avoimesti, vaikka me emme vielä Domin kanssa raskaudesta kertoneetkaan muille kuin perheille.Ps. huomasittehan Domin äärimmäisen hienot tikku-ukot ja Dom on meistä kahdesta silti se parempi piirtäjä 😀

Haluatteko te lukea entiseen malliin ihan normaaleja postauksia blogista vai kiinnostaisiko teitä kuulla enemmänkin raskaudesta? Kertoka ihmeessä teidän fiiliksiä, niin osataan kirjotella teille mieleisiä postauksia! Myös meidän InstaStoryssa tulen varmasti kertomaan raskauskuulumisia enemmän, joten kannattaa seuraille meitä myös siellä.

LUE MYÖS

MEILLE TULEE VAUVA

HÄÄMME ITÄVALLAN ALPEILLA

ÄLÄ SANO, ETTÄ TIEDÄT MILTÄ TUNTUU OLLA YKSINHUOLTAJA

SEURAA MEITÄ  ♥

FACEBOOK INSTAGRAM

fitfunfamily

3 vastausta artikkeliin “Koska ja miten kerroimme tytöille raskaudesta?”

  1. Oon vaan niin onnellinen teidän puolesta ja voin kuvitella isomman tytön reaktion kun hän sai tietää vauvasta. ❤ Minusta olisi mielenkiintoista lukea myös raskauskuulumisia täällä blogissa. 😊 Onnea vielä odotukseen!

  2. Mielettömän paljon onnea ! 😍 Luin sun blogia jo Amelien odotusaikana, kun olit täydessä liikuntakiellossa jossain vaiheessa ja sairaalassa tipassa.. toivottavasti tällä kertaa pääset helpommalla. 🤞🏼 Ja täällä ainakin rakastetaan lukee raskausjutuista. 😍

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista.

 15
Tykkää jutusta