Kesän parhaat!

  1. Kesän paras on ihan ehdottomasti oma perhe. Tänä kesänä on tullut vietettyä laatuaikaa ihan superpaljon perheen kanssa ja se on ehdottomasti ollut tämän kesän paras asia. Oli ihanaa viettää näin paljon aikaa perheen kesken ennen syksyn arjen alkamista. Ei tehty mitään isoja kalliita reissuja, vaan sitäkin enemmän nautittu niistä arkisista asioista.
  2. Yyteri. Pakkohan tämä oli tähän listaan kirjoittaa, koska siellä me ollaan vietetty meidän kesäpäivistä about 99,9%. Aamulla tehty eväät messiin ja heti lounaan jälkeen ennen puolta päivää suunnattu nokkamme kohti Yyteriä. Siellä onkin hurahtanut joka päivä vähintään viisi tuntia uiden, syöden ja vaan nauttien kauniista ilmasta sekä hyvästä seurasta.
  3. Impilä. Aiemminkin kirjoitin postauksen, kuinka toivottavasti vielä vanhanakin voin istuskella Impilän laiturilla katsellen auringonlaskua ja jälkikasvuani. Lähes joka päivä Yyterin jälkeen olemme suunanneet automme kohti Impilää ja menneet sinne jatkoille nauttimaan auringosta, uimisesta, lampaista ja toisistamme.
  4. Yöuinnit. Meillä eletään normaalisti todella rutinoitua elämää ja mennään aina aikaisin nukkumaan. Kesällä olemme kuitenkin tehneet muutaman kerran poikkeuksen ja antaneet myös tyttöjen valvoa myöhään ja käydä uimassa auringon laskiessa. Onhan ne hienoja muistoja lapsille, että he ovat saaneet valvoa ”yöhön asti” ja katsoa, kuinka aurinko painuu alas ja taivas tulee siniseksi. Uiminenkaan ei ole ollut iltaisin ongelma, koska vielä myöhään illallakin on lämpötila ollut runsaasti hellerajan yläpuolella.
  5. Muurikkaletut. Tarvitseeko tästä edes sanoa muuta? Omalla mökillä iskän paistamat muurikkaletut ovat maailman herkullisimpia hillon ja kermavaahdon kera. Mun painonnousuhan johtuu siis vain ja ainoastaan tästä raskaudesta eikä muurikkaletuista, heh.
  6. Iltajuoksut. Dom ja Amelie aloittivat pari vuotta sitten vahingossa uuden kesätavan perheessämme, nimittäin iltajuoksut. Matka tuntuu pidentyvän sitä mukaa, kun Amelie kasvaa. Juoksuskabat otetaan vasta illalla koko perheen voimin jo iltapalan syötyä. Dom ja Amelie juoksee meidän tontin ympäri 6-10 kertaa riippuen päivästä ja minä ja Estella juostaan 1-3 kertaa riippuen päivästä. Estella muistaa kyllä joka päivä kertoa, että autolla hän olisi nopeampi.
  7. Marjat. Meidän perhe rakastaa marjoja ja varsinkin, jos ne voidaan poimia omasta pihasta tai oman mökin pihasta. Maistuuhan ne tuoreina vasta poimittuina niin paljon paremmilta kuin pakastemarjat talvella.
  8. Lampaat. Jos tytöiltä kysytään, niin omat lampaat ovat varmasti kesän yksi kohokohdista. Ei tarvitse lähteä maalle katsomaan lampaita, kun omat pässit löytyy mökiltä. Tämän vuoden pässit ovat olleet vieläpä todella kesyjä ja ne ovat aina tulleet heti paijattavaksi, kun tytöt ovat saapuneet paikalle.
  9. Extended family. Löytyykö tälle suomalaista sanaa? No joka tapauksessa meidän perheet on ihan huippuja <3
  10. Lämpimät illat. Suomessa harvoin iltaisin on lämmin, mutta tänä kesänä poikkeus on tapahtunut lähes jokainen ilta. Illat ovat olleet oikeasti lämpimiä ja todellakin ollaan niin Domin kuin koko perheen kanssa nautittu lämpimistä illoista. Dom ja Amelie ovat harjoitelleet päällä seisontaa, Estella on tehnyt kanssani hiekkakakkuja ja kenelläkään ei ollut kiire mihinkään.
  11. Ystävät. Ollaan aika onnekkaita, että meidän ystävät on sellaisia, jotka tykkää kovasti myös meidän lapsista ja meidän lapset heistä. On ollut ihan parasta viettää kesäpäiviä ystävien kanssa.

Meidän kesä on sisältänyt paljon myös muita ihan uskomattoman ihania hetkiä, mutta nämä on niitä arkisia parhaita juttuja. Miettiessäni meidän kesää on ne arkiset asiat olleet juuri niitä parhaita asioita. Arkisista asioista on koostunut ihan huippu kesä, mikä ei todellakaan ole vielä loppu!

LUE MYÖS

SYKSYN SAAPUMINEN AIHEUTTAA HAIKEUTTA

ÄLÄ HUUDA MUN LAPSELLE!

VOIKO RAVITSEMUKSELLA MAXIMOIDA RASKAAKSI TULEMISTA?

OLISINPA TIENNYT, ETTÄ JONAIN PÄIVÄNÄ NUKUN JÄLLEEN YÖNI HYVIN

MILTÄ TUNTUU, ETTÄ EN MILLOINKAAN SAA POIKALASTA

RASKAUS, PIENET LAPSET JA PARISUHDE

”OLIKO KOLMAS LAPSI VAHINKO?”

LAPSESTA FIKSU RAHANKÄYTTÄJÄ

KUTSUITKO TOISTA HUOMIONHAKUISEKSI? EIKÖHÄN ME KAIKKI OLLA.

SEURAA MEITÄ  ♥

FACEBOOK INSTAGRAM

fitfunfamily

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista.

 7
Tykkää jutusta