Imetys herättää tunteita

Amelien synnyttyä huomasin, ettei imettäminen ollutkaan vain helppoa ja luonnollista. Se oli stressaavaa, kivuliasta ja koin ensimmäiset päivät itseni todella huonoksi äidiksi, joka ei osannut edes imettää. Sairaalassa vauvalleni jouduttiin antamaan korviketta, koska rinnoistani ei kuulemma tullut tarpeeksi maitoa. Minun kroppani ei toiminut niinkuin piti ja tämän takia vauvani ei saanut parasta mahdollista ravintoa. Itkin, olin pettynyt itseeni. Siitä hetkestä lähtien ymmärrän hyvin, miksi imetys tuo esiin monilla naisilla paljon tunteita. Jollekin imetys tuo pintaan onnistumisen, rakkauden, ilon ja onnen tunteita. Toiselle imetyksestä puhuttaessa tunteet pyörivät vain epäonnistumisen, häpeän ja stressin ympärIllä. On hyvä tuoda esille imetyksen hyviä puolia, onhan se kiistatta parasta ravintoa lapselle sekä hyödyksi myös äidille. On todella tärkeää, että terveydenhuollon hoitohenkilökuntakin saisi lisää tietoutta imetyksestä, jolloin he pystyisivät enemmän kannustamaan naisia imettämään. Mutta yhtä tärkeänä pidän myös, että imetys ei määrittele kenenkään äitiyttä. Kaikki eivät syystä tai toisesta pysty imettämään, vaikka kuinka haluaisivat. Monet äidit, jotka eivät ole pystyneet imettämään kokevat asiasta huonommuuden tunnetta. Imetyksen epäonnistuessa tai päättyessä monet äidit kokevat jäävänsä ilman tukea ja saavat osakseen vain kritiikkiä. On hyvä ymmärtää, missä menee raja kannustaa imetykseen ja missä raja tukea äitiä imetyksen epäonnistuttua. Olin onnekas, että ympärilläni oli ihmisiä, jotka kertoivat minulle totuuksia imetyksestä. Päästyämme Amelien kanssa kotiin päätin jättää pullomaidon pois, koska tajusin maitoni riittävän täysin hyvin. Se, että lapsi syö tiheästi ei ole automaattisesti merkki siitä etteikö maitoni riittäisi. Vaikka en saanut pumpattua maitoa tippaakaan, niin silti vauvani sai imettyä maitoa tarpeeksi rinnastani. Vauva kasvoi kg/kk ensimmäisen puolen vuoden ajan ja ainoastaan minun maidollani. Useimmiten imetyksessäkin on kyseessa kysynnän ja tarjonnan laki, vauva tilaa maitoa lisää, kun hän sitä tarvitsee ja päinvastoin. (Toki on poikkeuksia, jolloin lisämaito vauvalle on tarpeellinen.) Naisen kroppa on ihmeellinen ja siihen kannattaa luottaa. Amelien ollessa kahden viikon ikäinen, lisämaito oli pelkkää historiaa ja neiti oli vihdoin täysimetyksellä. Tajusin, ettei kroppani missään vaiheessa ollut viallinen. Imetystietous, mitä minulle annettiin oli väärää. Olen todella onnellinen, että päätin jatkaa imetystä haasteista huolimatta, sillä imetin Amelieta lähes vuoden, josta täysimetin 6kk. Imetys on elämän yksi hienoimpia asioita!

Estellan kohdalla luotin kroppaani ja myös sairaalassa imetyksen suhteen toimittiin eritavalla. Sain heti Estellan rinnalle eikä mihinkään ollut kiire. Maitoa ei tullut, mutta ei siitä hätiköity. Sain pitää vauvaa rinnalla ensimmäiset päivät lähes yötä päivää ja pikkuhiljaa maito alkoi nousta. Estella ei saanut tippakaan lisämaitoa, eikä jatkuvaa imetystä pidetty merkkinä maidon vähyydestä. Kukaan ei epäillyt kroppaani, mutta isoin asia oli, että minä en epäillyt itseäni. Estella söi usein vähintään tunnin välein, mutta pikku hiljaa syöttövälit harvenivat. Imetys sattui myös Estellan kanssa ensimmäiset päivät, mutta sekään ei ollut enää yllätys. Kaikki tuntui niin luonnolliselta. Täysimetin myös Estellaa vajaa 6kk ja hänen kohdallaan myös muutaman kuukauden olin taaperoimettäjä. Nyt kun muistelen kahta imetystaivaltani olen vain täynnä positiivisia tunteita. Tuo hetki oli rauhallinen ja täynnä rakkautta. Imettäessä ei ollut mihinkään kiire, siinä hetkessä aika pysähtyi. Imettäminen tuntui usein kuin omalta kuplalta, jossa läsnä oli vain minä ja vauva. Ensimmäisien päivien imetystunteiden, epäonnistumisen, huolen ja häpeän tilalle on tullut vain positiivisa tunteita. Imetys on jotain niin upeaa ja luonnollista. Olen niin onnellinen, että ensimmäisen lapsen kohdalla olin valmis näkemään vaivaa ja satsaamaan imetykseen. Imettäminen on ehdottomasti elämän yksi kaunein asia!

Nämä asiat naiset halusivat itsessään korjata

Kyselin muutamilta naisilta, mitä he haluaisiva kehossaan korjata tai mitä he eivät koe kehossaan kauniina. Yksi nainen kertoi hänen takapuolensa olevan liian suuri, toisella se oli liian pieni, kolmannella liian alhaalla ja neljäs ei omistanut takapuolta hänen mukaansa ollenkaan. Yksi haastateltavistani oli hänen mukaansa liian laiha eikä omistanut ollenkaan kurveja ja toinen liian lihava ja kurvikas. Yksi neljän lapsen äiti kertoi vatsassaan olevan raskausarpia, jotka häiritsivät hänen miestään. Arvet, jotka kertovat siitä, mihin kaikkeen tämän naisen keho on pystynyt neljä kertaa. Arvet, jotka ovat muistoja siitä, että hän on neljä kertaa kantanut sisällään rakkaita lapsiaan kuukausia. Yksi nainen kertoi olevansa liian lyhyt. Yksi kertoi omistavansa liian pitkät jalat, eikä hänen mukaansa kukaan mies haluaisi seurustella niin pitkän ihmisen kanssa. Yksi nainen kertoi hiustensa olevan liian kiharat, toisella ne olivat liian lättänät. Yksi nainen kertoi huuliensa olevan liian isot ja toinen nainen halusi täytettä omiinsa. Yksi nainen kertoi omistavansa liian isot tissit, kun toinen ei kuulemma omistanut ollenkaan. Yksi nainen kärsi tummasta ihonväristään, kun toinen oli liian kalpea.Haluaisitko sinä olla täydellinen? Haastavan siitä tekee se, että jokaisen määritelmä täydellisyydestä on erilainen. Luin jokin aika sitten lehteä, jossa täydellinen nainen kuvailtiin hoikaksi ruskettuneeksi, 170cm pitkäksi, jonka jalat ovat suhteessa vartaloon pitkät, hiukset paksut, tasainen iho, kapeat kasvot, selkeät poskiluut… ja yksityiskohtainen lista vain jatkui. Luin listaa ja totesin, että näiden stereotypioiden mukaan olen kaukana täydellisestä naisesta. Olisi sydäntäsärkevää, jos jonain päivänä minun tyttäreni eivät pitäisi itseään kauniina, koska eivät täytä näitä typeriä stereotypioita. Tunnen useita ja olen nähnyt vielä useampia naisia, todella kauniita naisia, niin lyhyitä kuin pitkiä, paksu hiuksisia sekä lyhythiuksisia, hoikkia ja tukevia, jotka eivät täytä listalla mainittuja asioita, mutta ovat mielettömän kauniita.

Naiset kaikenikäisinä kohtaavat aivan liikaa ulkonäköpaineita. Raskauden jälkeen sinun pitäisi näyttää siltä, ettet olisi milloinkaan synnyttänytkään. Synnytys vie naisen kropan aivan äärirajoille, on aivan naurettavaa ajatella, ettei se saisi näkyä missään. Sinun tulisi olla urheilullinen, mutta menettämättä isoa rintavarustusta. Sinun tulisi omata iso pylly, mutta tietyn muotoinen. Nainen on kuulemma kauneimmillaan hiukset auki, mutta ne tarvitsisivat olla paksut ja ilmavasti aseteltu. Ei ihme, että niin monet naiset kokevat oman kroppansa huonoksi. On todella surullista, että emme osaa arvostaa omaa ja toisten vartaloa. Ja tiedän, että myös miehet kokevat nykyään paljon ulkonäköpaineita, mikä on tasan yhtä väärin kuin naisten kokemat ulkonäköpaineet.En halua, että yksikään lapsi tai nuori ei halua mennä esimerkiksi luokkansa kanssa uimaan, koska häpeää vartaloaan. Tällaiset ajatukset eivät tule lapsille itsellään, ne tulevat, koska he kuulevat sen jostain. Hakiessani Amelieta päiväkodista yksi poika kutsui toista läskiksi, voi kuinka meinasin raivostua. Tällaista ei kuulu tapahtua ja se on meidän vanhempien vastuulla. Meidän tulee esimerkillämme opettaa lapsillemme, että olemme kaikki erilaisia, mutta kaikki tasan yhtä arvokkaita. Meidät on luotu näyttämään erilaisilta ja se on rikkaus. Toinen on lyhyt ja toinen pidempi, toinen blondi ja toinen brunette, sehän tässä onkin hienoa, erilaisuus.

Kuvat: pixabay

Proteiiniähky | NFE 2017

Olimme viikonloppuna Domin kanssa Lahdessa tsekkaamassa Nordic Fitness Expon ja päällimmäinen fiilis on proteiiniähky. Kova treenaaminen kulkee useimmiten käsi kädessä hyvän ravitsemuksen kanssa, ainakin mikäli tavoittelee hyviä tuloksia treenaamisesta. Mutta jostain kumman syystä terveellinen ravitsemus näytti ainakin messuilla siltä, että se olisi yhtäkuin hurjat määrät protskua. Olin oikeasti vähän pettynyt messujen proteiinituputukseen. Minulle yritettiin myydä proteiinipatukoita kertomalla, että niillä on kätevä korvata lounas. Siis, että mitä? Proteiinivalmisteita tulisi käyttää lisänä, mikäli niitä tarvitsee, ei todellakaan korvata kunnon ruokaa. Toinen yritti myydä minulle proteiinivanukkaita myyntipuheella, että kerrankin voi syödä herkkua niin paljon kuin haluaa. Niinkö tosiaan? Se, että suklaalevyyn lisätään proteiinia ei tee siitä terveellistä. Proteiinilisät ovat hyvä juttu omalla paikallaan, nimittäin nimenomaan proteiinilisänä.

Proteiinilisät ovat toki hyvä juttu joissakin tapauksissa ja kovaa treenatessa monet tarvitsevat proteiinilisää. Mutta perusaktiivisesti liikkuva ihminen, jos hieman katselee mitä syö ja kuinka paljon, niin ei edes tarvitse proteiinilisiä. Proteiininsyönti tuntuu räjähtäneen käsiin ja sitä luullaan, että kaikki missä on proteiinia on terveellistä. Ei sillä väliä, että proteiinipatukka saattaa sisältää proteiinin lisäksi vaikka mitä kakkaa. Messuilla tuli maisteltua paljon erilaisia tuotteita ja osa niistä maistuivat niin teolliselta kuin olla ja saattaa. Tuotteita maistellessa totesin Domille, että ei osa näistä jutuista voi vaan mitenkään olla hyväksi ihmisen kropalle, ei vaikka kuinka niissä olisi proteiinia sata grammaa sadassa grammassa. Ja kuinka moni proteiinilisän käyttäjistä edes tarvitsisi proteiinilisää? Sanotaan nyt vielä kerran, että omalla paikallaan ne ovat hyvä juttu, lisänä hyvää ravitsemusta, mikäli on tarvetta proteiinilisälle.proteiinilisä

Hiilarit tuntuivat olevan pahin vihollinen siellä. Pastat vaihdetaan proteiinipastaksi, ettei tule syötyä liikaa hiilareita. Proteiinipatukoista hehkutettiin kuinka vähähiilarisia ne ovat. Miksei messulla mainostettu hyviä hiilareita? Miksi messuilla ei hehkutettu hiilarien tärkeyttä? Miksi hiilarit ovat niin väärinymmärretty makroravinne? Miksi siellä ei ollut näytteilleasettajia, jotka olisiva puhuneet hiilarien tärkeyden puolesta. Jos oletetaan porukan treenaavan niin kovaa, että jokaisella on järjettömän suuri tarve lisäprotskulle, niin eiköhän heillä olisi myös aika järjettömän suuri tarve hyville hiilareille? Ihminen tarvitsee myös hiilareita! Entä hyvät rasvat, vihannekset, marjat ja hedelmät? Just saying.

Mikäli käytät proteiinilisiä, niin suosittelen ihan mielenkiinnosta laskemaan paljonko oikeasti tarvitset proteiinia ja paljonko sitä saat. Jos syöt todella proteiinipitoista ruokaa ja sen lisäksi vedät protskupatukoita sekä muita proteiinivalmisteita, niin saatat todellakin saada liikaa proteiinia. Proteiinit eivät ole poikkeus, liika on liikaa. *Kuinka paljon tarvitset proteiinia riippuu myös luonnollisesti koostasi sekä tavoitteistasi. Treenatessasi kovaa on aiheellista pitää huolta riittävästä proteiinin saannista lihasten korjaamisen sekä rakentamisen kannalta. Mutta liiallinen proteiininsaanti ei nopeuta prosessia. Liiallinen proteiinin saaminen voi olla haitallista esimerkiksi munuaisille.

Olisin kaivannut messuille enemmän näytteilleasettajia, jotka puhuvat terveellisen ravitsemuksen puolesta ja vähemmän proteiinipatukoita. Sekä minua harmitti se, että ihmisille myydään proteiinipatukoita, mitä ”voi syödä ihan niin paljon kuin haluaa ilman huonoa omaatuntoa.” Tänään käyn ostamassa ihan kunnon rehellisen suklaapatukan ihan vaan sen takia, että tekee mieli ja voin syödä myös sen täysin hyvällä omalla tunnolla ilman, että siihen on lisätty proteiinia. Kun muu ravitsemus on kunnossa, niin viikossa pari suklaapatukkaa eivät kaada kuppia nurin sekä päinvastoin. Jos koko muu ravitsemus on pyllyllään, niin proteiinilisät eivät sitä yksinään paranna.

*Mutta niinkuin jo aiemmin sanoin, niin proteiinilisät ei ole itsessään se paha juttu, mutta liika vaan on liikaa. Itsekin käytän proteiinivalmisteita välillä ja Dom käyttää niitä päivittäin. Ja mitä vielä proteiinilisiin ja niiden teolliseen makuun tulee, niin messujen jälkeen enemmän kuin koskaan olen iloinen, että on olemassa myös yrityksiä, joiden protskut eivät ole täynnä makeutusaineita yms…!

*Muokattu tekstiä julkaisemisen jälkeen