Mikä on muuttunut äitiydessäni kuudessa vuodessa!

Runsas kuusi vuotta sitten oli Amelie ihan pieni vauva ja minä aivan tuore äiti. Tällä hetkellä on meidän nuorimmainen aivan pieni vauva, mutta minä taas olen treenaillut äitiyttä jo kuuden vuoden ajan ja jatkan treenejä loppuelämäni. Viimeisen kuuden vuoden aikana olen muuttunut melko paljon äitinä ja oppinut monia asioita kantapään kautta. Yksi suurimpia asioita on ollut hyväksyä se tosiasia, että minäkin olen vain ihminen ja lapsillani ei tule olemaan täydellistä äitiä, vaikka kuinka tietysti parhaani yritänkin. Omille lapsilleen sitä haluaisi vain ja ainoastaan parasta ja siksi on ollut rankkaa huomata oma rajallisuus ja vajavaisuus. Amelien kohdalla elin ja hengitin vain vauvaa varten. Halusin olla täydellinen äiti ja elin yli omien voimavarojeni. En osannut miettiä kaikkien tekemieni ratkaisujen seurauksia, enkä esimerkiksi tiennyt vielä sanasta uniassosisaatio yhtään mitään. Toimin kaikessa, kuten neuvolassa kehoitettiin enkä alkanut sooloilemaan. En luottanut itseeni äitinä, vaan seurasin armollisesti sillä hetkellä vallitsevia suosituksia. Nykyään tiedän, että suositukset ovat vain suosituksia ja kaikki ei toimi kaikilla. Lapset ovat erilaisia ja vanhemmat ovat erilaisia. On melko helppo puhua vauvakeskeisestä kasvatuksesta, kun lapsia on vain yksi. Pystyt imettämään vaikka kahden minuutin välein, jos lapsia on vain yksi. Vaikka lapsi nukkuisi vain tissi suussa ja yöt olisivat katkonaisia, niin voit nukkua päikkäreitä, jos siis lapsia on vasta yksi. Jos lapsia on useampi, niin mielestäni ei voida ajatella enää kaikkea vain vauvakeskeisesti, vaan tällöin on ajateltava, mikä on parasta niin vauvalle kuin koko perheellekin. On ajateltava muitakin lapsia.Ameliella ei vauvana ollut mitään rytmiä, vaan menin täysin hänen ehdoillaan. Elin niin vauvantahtista elämää kuin mahdollista, mutta yhden lapsen kanssa se olikin mahdollista. Kakkosen kanssa loimme hänelle rytmin, koska olimme siskoni perheessä nähnyt esimerkkiä siitä, kuinka yöt sujuvat paremmin ja päivät ovat koko perheelle helpommin järjestettävissä, kun vauvalle on luotu rytmi. Vastoin kaikkia ennakkoluuloja olin huomannut myös, että jälkimmäinen tapa oli myös vauvaystävällisempi, miksikö? Vain yhtenä asiana mainittaakseni, kuinka moni vauvantahtinen imettäjä joutuu pitämään lapselleen jossain vaiheessa unikoulun, vaikka unikoulu olisikin lempeä, niin on se aina rankka juttu niin vauvalle kuin vanhemmallekin. Itse en ainakaan pystynyt unikoulua pitämään, joten Amelie valvotti enemmän ja vähemmän minua ensimmäiset kolme vuotta ja mikä hurjinta, myös hän itse nukkui yönsä katkonaisesti ja yöunille meneminen ei ollut mukavaa vaan inhottavaa. Siskoni lapsilla ei kenellekään ole tarvinnut pitää unikoulua, sillä jokainen on alusta asti osannut nukahtaa itse ilman apuja. Kun vauva alusta asti oppi nukahtamaan itse eikä hänellä ollut uniassosiaatiota rintaan vältytään luultavasti monilta unettomilta öiltä ja itkuilta. Joten kyllä, olen ehdottomasti nykyään sen kannalla, että vauvalle voi luoda pikkuhiljaa rytmiä. Ei tietenkään liian tiukkaa rytmiä ja aina kaikesta voi ja kuuluu joustaa vauvaa kuunnellen. Jos oikeasti huomaan vauvalla esim. olevan nälkä, vaikka ei ole ruoka aika, niin tietenkin ruokin vauvan. Tuohan rytmi turvallisuutta leikki-ikäisillekin, niin miksi ei sitten pienelle vauvalle? Toinen lapsemme siis söi enemmän ja vähemmän kellon mukaan, mikä ei todellakaan tarkoittanut sitä, että häntä olisi huudatettu nälässä tai hän ei olisi saanut läheisyyttä. Päinvastoin hän melkein asui sylissä, mutta ei tissi suussa. Monesti huomasin, että eihän vauvalla aina itkiessään edes ollut nälkä. Esikoisen kanssa kaikki itku tyynnytettiin rinnalla, kun toisen kanssa opin, että vauvaa saattaa harmittaa moni muukin asia kuin nälkä. Vauva ei myöskään itkenyt vatsavaivojaan jatkuvasti, koska ruokailuissa tuli pausseja. Imetyksessä ei myöskään tullut pitkiä taukoja, koska vauvan nukkuessa liian kauan herätin hänet syömään ja näin maidontuotanto lähti hyvin käyntiin. Kaikki sujui helpommin, luonnollisemmin ja lempeämmin tällä tyylillä, vaikka esikoisen kohdalla en uskaltanut edes ajatella vauvalle rytmin luomista. Kahden kuukauden iässä Estella alkoi nukkumaan 12h tunnin yöunia toisin kuin Amelie, joka nukkui ensimmäisen yönsä putkeen 3,5 vuotiaana. Itse uskon siihen vahvasti, että lapsella hyvä rytmi luo mahdollisuuden myös hyville yöunille.Kolmannen kanssa en pelkää enää tehdä valintoja, mitkä ovat mielestäni meidän perheelle hyväksi. Meidän vauva syö, on hereillä ja nukkuu, juuri tuossa järjestyksessä. Yritämme välttää hänen nukahtamista imetystilanteessa, koska tottuessaan siihen saattaisi kehittyä rintaan uniassosiaatio ja jossain vaiheessa se vaikuttaisi luultavimmin niin vauvan kuin muunkin perheemme yöuniin. En todellakaan pysty mihinkään unikouluihin, en edes niihin lempeisiin. Minusta tuntuisi äärimmäisen pahalta kuunnella vauvan itkua, joka on aina tottunut nukahtamaan tissille ja yhtäkkiä hänen pitäisi oppia nukahtamaan itse. Mieluummin opetan heidät alusta asti nukahtamaan ilman tissiä.

Moni asia äitiydessä on myös pysynyt samana. Vauvan paikka on vanhempiensa lähellä ja meidän kaikki vauvat ovat saaneet olla sylissä paljon, siis todella paljon, oikeastaan lähes kokoajan. Vauvan itkuun ja tarpeisiin vastataan aina, heitä pidetään lähellä ja heitä lohdutetaan. En edelleenkään voi ajatellakaan, että antaisin vauvan itkeä yksin omassa sängyssään tai odottaisin, että vauva itse rauhottaisi itsensä. En edelleenkään kestä ajatustakaan, että olisin kauan erossa lapsistani. Niin kauan kuin lapset ovat pieniä, niin haluan olla heidän lähellään ja heitä varten. Haluan olla läsnä niin vauvalleni kuin isommillekin lapsilleni.  Rakastan, halaan ja pussailen tyttöjäni paljon. Rakastan olla äiti ja rakastan lapsiani. Uskon äitiyden olevan kasvuprosessi, mikä ei milloinkaan tule valmiiksi. Tällä hetkellä toimin niinkuin parhaaksi näen, niinkuin toimin kuusi vuottakin sitten, mutta elämänkokemusten myötä mielipiteet ja toimintatavat muuttuvat. En koskaan tule olemaan täydellinen äiti, mutta tiedän aina yrittäväni parhaani.

LUE MYÖS

HÄN ON TÄÄLLÄ

SYNNYTYSTARINA

VOIKO RAVITSEMUKSELLA MAXIMOIDA RASKAAKSI TULEMISTA?

OLISINPA TIENNYT, ETTÄ JONAIN PÄIVÄNÄ NUKUN JÄLLEEN YÖNI HYVIN

MILTÄ TUNTUU, ETTÄ EN MILLOINKAAN SAA POIKALASTA

RASKAUS, PIENET LAPSET JA PARISUHDE

”OLIKO KOLMAS LAPSI VAHINKO?”

LAPSESTA FIKSU RAHANKÄYTTÄJÄ

KUTSUITKO TOISTA HUOMIONHAKUISEKSI? EIKÖHÄN ME KAIKKI OLLA.

SEURAA MEITÄ  ♥

FACEBOOK INSTAGRAM

Synnytyssalista takaisin kotiin ja edelleen vauva vatsassa

Oudosti näyttää menevän ihan loppuun asti. Ensin pikkuneiti pelästyttää vanhempansa säännöllisillä supistuksilla jo viikolla 34 ja hoitohenkilökunta sairaalassa antaa kortisonit vauvan keuhkoja kypsyttämään. Täysiaikaiseksi tultuaan muuttuivat supistukset säännöllisiksi, vaan saaneet aikaiseksi aivan liian vähän, jos yhtään mitään.Maanantaina lähdimme sairaalalle supistusten ollessa säännöllisiä ja mielessäni elättelin toiveita, että parissa tunnissa kaikki olisi ohi niinkuin edellisellä kerralla. Taisin jopa sanoa ääneenkin, että jos vauva syntyisi kahden aikaan, niin viiden aikaan Dom voisi hakea jo isosisarukset pikkutyyppiä moikkaamaan. Vaan ei hommat menneet ihan niin. Käyrille piirtyi heti säännöllisiä supistuksia ja kätilökin puhui siihen malliin, että synnyttämään tultiin, kunnes teki sisätutkimuksen ja totesi säänöllisistä supistuksista huolimatta edistystä olleen ihan minimaalisen olemattomasti. Lähdimme Domin kanssa kävelylle meikä sairaalavaatteissa Adidas Superstarit jalassa voimistaaksemme supistuksiani ja ainakin onnistuimme tihentämään niitä siihen malliin, että väliä supistuksilla oli vain reilusti alle minuutin, välillä ei lähes ollenkaan. Palasimme takaisin synnärille ja meidät siirrettiin tihentyneiden supistusten takia suoraan synnytyssaliin. Se todellakin valoi uskoa, että meillä saattaa pian olla sylissä pieni käärö vaan toisin kävi.Käyrillä ollessani huoneeseen pamahti myös lääkäri, joka oli hieman huolissaan käyrälle piirtyneistä liian tiheistä supistuksista. Tähän asti olen pitänyt tiheitä supistuksia vain positiivisena asiana, mutta nyt tiedän, että sekään ei ole hyvä. Kivusta huolimatta hommat eivät pakosti edisty, niinkuin edellisillä kerroilla. Lääkärin mukaan kroppani saattoi olla niin väsynyt jatkuvasta supistelusta, ettei jaksanut enää edistää synnytystä. Hän siis ehdotti, että saisin vahvempaa kipulääkettä tai menisin kylpyyn ja kokeilisin, jos kroppa rentoutuisi siellä. Kipulääkettä en halunnut ja kylpy ei juurikaan auttanut supistuksiin. Tässä vaiheessa sanoin Domille, että mikäli kylvyn jälkeen edistystä ei ole tapahtunut, niin minä haluan kotiin. Nousin kylvystä ja kätilö tsekkasi tilanteen sekä totesi ettei edistystä juurikaan ollut tapahtunut. Pyysin päästä takaisin kotiin ja he sanoivat, että se saattaa olla jopa hyvä juttu. Usein kotona sitä pystyy olemaan rennommin kuin sairaalassa. Pakkasimme siis kamamme ja suljimme synnytyssalin oven perässämme ilman, että sylissämme oli vauvaa. Eihän sen niin pitänyt mennä. Synnytyssaliinhan siirretään äiti siinä vaiheessa, kun vauva alkaa osoittamaan merkkejä ulostautumisestaan. Ei synnytyssalista enää kuulu lähteä pois ilman vauvaa.Valehtelisin, jos väittäisin ettei minulla ollut maanantai iltana hieman pettynyt fiilis. Tytöt olivat olleet koko päivän hoidossa odottaen kovasti pikkusisaruksensa syntymää, mutta heidän äitinsä kroppa ei nyt yksinkertaisesti toiminut niin millään supistuksista huolimatta. Tulimme kotiin ja Dom tsemppasi minua parhaansa mukaan sekä valoi uskoa, että kyllä se vauva vielä ulos tulee. Tytöt olivat vielä yön vanhemmillamme, koska olimme aivan varmoja, että palaisimme yön aikana sairaalalle synnyttämään. Vaan ei palattu. Tässä sitä kirjotetaan blogipostausta yhtenä kappaleena ja odotetaan, koska vauva saadaan syliin.Supistukset onneksi ovat tauonneet kumpanakin yönä muutamaksi tunniksi, että olen saanut nukuttua. Edelleen suurimmaksi osaksi supistuksia kuitenkin tulee n.5-10min välein ja valehtelisin, jos väittäisin, ettei kroppani ala olemaan jo hieman väsynyt. Nyt yritämme kuitenkin parhaamme mukaan palata normaaliin arkeen ja asennoitua siihen, että vauva syntyy ehkä vasta parinkin viikon päästä. Tällä hetkellä olen epäsosiaalisuuden multihuipentuma väsymyksen, kivun ja jopa lievän ärsytyksen takia. Yritän kuitenkin päivitellä väliaikatietoja blogiin sekä Instagramiimme säännöllisestä.

Ps. Meidän InstaStorysta löytyy myös kuva, millainen vauva salissa kuitenkin saatiin aikaiseksi. Onneksi mulla on mies, joka jaksaa tsempata ja saa mut nauramaan, vaikka olin ihan rikki!

LUE MYÖS

SYKSYN SAAPUMINEN AIHEUTTAA HAIKEUTTA

ÄLÄ HUUDA MUN LAPSELLE!

VOIKO RAVITSEMUKSELLA MAXIMOIDA RASKAAKSI TULEMISTA?

OLISINPA TIENNYT, ETTÄ JONAIN PÄIVÄNÄ NUKUN JÄLLEEN YÖNI HYVIN

MILTÄ TUNTUU, ETTÄ EN MILLOINKAAN SAA POIKALASTA

RASKAUS, PIENET LAPSET JA PARISUHDE

”OLIKO KOLMAS LAPSI VAHINKO?”

LAPSESTA FIKSU RAHANKÄYTTÄJÄ

KUTSUITKO TOISTA HUOMIONHAKUISEKSI? EIKÖHÄN ME KAIKKI OLLA.

SEURAA MEITÄ  ♥

FACEBOOK INSTAGRAM