Jokaisessa kuukaudessa on noin 30 päivää, paitsi raskauden viimeisessä kuukaudessa!

*Sisältää mainoslinkkejä

Melkein koko raskausaika sujahti ohitse ihan hurjan nopeasti, mutta viimeinen kuukausi tuntuu olevan ainakin kolme kertaa pidempi kuin muut kuukaudet. Päivät tuntuvat vähintään tuplat pidemmiltä ja yöt vasta pitkiltä tuntuvatkin valvoessa supistusten kanssa. Ehdin jo ajatella, että tässä raskaudessa ei ole mitään kiirettä päästä synnyttämään, vaan aion nauttia jokaisesta raskauspäivästä täysillä. Mutta eihän se ihan niin mennyt. Tällä viikolla olen enemmän ja vähemmän koko ajan toivonut synnytyksen käynnistymistä, eikä tämä raskausaika ole ollut mitenkään päin pelkkää nauttimista enää. Maanantaina minulla alkoi säännölliset supistukset ja kävimme jopa synnytyssalissakin pyörähtämässä. Tiistaina homma jatkui ja ehkä pienet toivon rippeet synnytyksen käynnistymisestä olivat vielä tallella. Keskiviikkona mentiin aika samalla kaavalla ja torstaina iski ystäväni migreeni monen kuukauden tauon jälkeen. Dom oli viemässä Amelieta Estellan kanssa eskariin, kun yhtäkkiä näkökentästäni hävisi puolet. Onneksi Dom oli jo hyvän matkaa tulossa takaisin kotiinpäin, nimittäin en yksin uskaltanut ilman kunnon näköä lähteä haahuilemaan ja etsimään migreenilääkkeitä. Toki migreenin tuleminen ei kovasti yllättänyt jatkuvien huonosti nukuttujen öiden sekä supistusten jälkeen, mutta eihän se mikään kiva lisä ollut. Kävimme jälleen sairaalalla käymässä ja minun pyydettiin arvioimaan kuinka usein supistuksia tulee. Arvioni oli about 10 min välein, mutta käyrillä ollella selvisi, että niitähän tuli jälleen kerran n. 3 min välein. Sillä säännöllisyydellä tosin mitään väliä ole, koska ei näillä supistuksilla vauvaa aikaiseksi saada. Nyt on kyllä ihan pakko myöntää, että toivon jo vauvan syntymistä tai supistusten loppumista. Toki kaikista synnytystoivelistojen kirjoittelusta huolimatta ei tällä minun toiveellani taida olla mitään merkitystä. Kyse on kuitenkin maximissaankin enää vain parista viikosta, joten nyt pitäisi vain saada päässä nuppi käännettyä positiivisemmaksi ja pitää mielessä, miten onnekkaita olemmekaan, meille on pian tulossa kolmas pieni prinsessa ja tekisin varmasti tämän kaiken vaikka miljoona kertaa uudelleen hänen vuokseen. Kaupungille minua ei kovinkaan paljon enää ennen synnytystä saa, nimittäin näytän melko huvittavalta puuskuttaessani supistusten tullessa. Taidan siis nyt jatkossa pysytellä neidin syntymään asti enemmän ja vähemmän kotosalla. En ole siis erakoitunut loppuelämäkseni, mutta ehkä nyt muutamaksi päiväksi, heh!

Vaikka aika meneekin hieman hitaammin nyt eteenpäin, niin eteenpäin se joka tapauksessa menee. Hetki hetkeltä olemme lähempänä pikkuneitimme syntymää. Jokaisen yön jälkeen olemme yksi yö lähempänä synnytystä. 

Muistathan, että koodilla  FITFUNFAMILY  saat  -15%  + ilmaisen toimituksen maailmanlaajuisesti kaikista Daniel Wellingtonin kelloista. Nyt kannattaa siis hankkia jo hyvissä ajoin puolisolle isäinpäivälahja kaappiin odottamaan 😉 Koodi on voimassa 7.10.2018 asti.

LUE MYÖS

TERVEISIÄ SYNNYTYSSALISTA

ÄLÄ HUUDA MUN LAPSELLE!

VOIKO RAVITSEMUKSELLA MAXIMOIDA RASKAAKSI TULEMISTA?

OLISINPA TIENNYT, ETTÄ JONAIN PÄIVÄNÄ NUKUN JÄLLEEN YÖNI HYVIN

MILTÄ TUNTUU, ETTÄ EN MILLOINKAAN SAA POIKALASTA

RASKAUS, PIENET LAPSET JA PARISUHDE

”OLIKO KOLMAS LAPSI VAHINKO?”

LAPSESTA FIKSU RAHANKÄYTTÄJÄ

KUTSUITKO TOISTA HUOMIONHAKUISEKSI? EIKÖHÄN ME KAIKKI OLLA.

SEURAA MEITÄ  ♥

FACEBOOK INSTAGRAM

fitfunfamily

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista.

 6
Tykkää jutusta