Domin ajatuksia lähenevästä synnytyksestä!

Monet halusivat kuulla fiiliksiäni lähestyvästä synnytyksestä. Rehellisesti sanoen minun on hieman vaikea kirjoittaa tästä aiheesta, sillä en usko, että olen kunnolla ymmärtänyt, että meille tosiaan on tulossa kolmas tytär. Tai pikemminkin niin, että en tiedä miltä elämä kolmen lapsen kanssa tulee näyttämään. Näin ollen olen oikeastaan aika rauhallisissa tunnelmissa, vaikkakin todella innoissani siitä, että pääsen tapaamaan pikkuisemme ensimmäistä kertaa ja pitämään häntä sylissäni heti synnytyksen jälkeen. Ehkä olen tylsä, mutta yritän nähdä asiat järjellisestä näkökulmasta. Mielestäni siinä ei ole järkeä, että murehtisin tai jännittäisin etukäteen asioita, jotka voivat mennä pieleen, sillä nämä eivät ole asioita, joihin voisin itse vaikuttaa. Synnytykseen kuitenkin liittyy asioita, joihin voin vaikuttaa. Voin esimerkiksi huolehtia siitä, että olemme koko ajan auton lähettyvillä. Kummatkin aiemmista Josefinan synnytyksistä on ollut nopeasti ohi. Josefinan edellinen synnytys kesti alle kaksi tuntia, joten jos tämä synnytys menee saman kaavan mukaan, meidän ei kannata enää lähteä kolmen tunnin vaelluksille metsään tässä vaiheessa. Olen myös iloinen siitä, että Josefina saa synnyttää Porissa. Henkilökunta on mukavaa ja synnytyslaitos on moderni. Porin synnärillä on myös valmiudet tehdä keisarinleikkaus todella nopeasti, mikäli tilanne sen vaatisi. Tämä tekee olon turvallisemmaksi myös hätätapauksia ajatellen. Enimmäkseen olen Porissa synnyttämisestä iloinen siksi, että tiedän missä kaikki on ja että pääsemme kotoamme kymmenessä minuutissa synnärille. Joten olen pahoillani Turku, Tampere, Helsinki ja muut paikat, tässä kun ei ole mitään henkilökohtaista. Näemme sitten uudelleen taas synnytyksen jälkeen. Nämä ovat asioita, joihin voimme vaikuttaa ja jotka luovat turvallisuuden tunnetta.  Täytyy kyllä todeta, että mieltäni rauhoittaa eniten se, että Josefina on se, joka synnytyksen hoitaa. Tiedän, että Josefina hoitaa homman täydellisesti, aivan kuten kahden ensimmäisenkin synnytyksen kohdalla ja minä saan olla tukemassa häntä parhaani mukaan. Tiedän, että Edenan ja Linan reaktiot tulevat olemaan korvaamattomia, kun he näkevät vauvan ensimmäistä kertaa. En kyllä ole varma siitä, tuleeko Linan reaktio olemaan positiivinen.  Onneksi he kummatkin innokkaasti jo odottavat, että pääsevät ostamaan vauvalle unilelun ennen sairaalaan menoamme. Minä taas olen innoissani siitä, että nyt Linan (tunnetaan myös nimellä Josefina 2.0) jälkeen saatamme saada lapsen, joka näyttää vähän enemmän minulta. Edes ihan pikkuisen 🙂

Domin paita* / House of Brandon, kello* / Aarni Wood, Kengät* /House of Brandon

LUE MYÖS

KUULUMISIA SYNNÄRILTÄ

KUN ANTEEKSI PYYNNÖLLÄ EI OLE ENÄÄ VÄLIÄ

SYKSYN SAAPUMINEN AIHEUTTAA HAIKEUTTA

ÄLÄ HUUDA MUN LAPSELLE!

VOIKO RAVITSEMUKSELLA MAXIMOIDA RASKAAKSI TULEMISTA?

OLISINPA TIENNYT, ETTÄ JONAIN PÄIVÄNÄ NUKUN JÄLLEEN YÖNI HYVIN

MILTÄ TUNTUU, ETTÄ EN MILLOINKAAN SAA POIKALASTA

RASKAUS, PIENET LAPSET JA PARISUHDE

”OLIKO KOLMAS LAPSI VAHINKO?”

SEURAA MEITÄ  ♥

FACEBOOK INSTAGRAM

— English —-

So, people wanted to know about my feelings on this matter because of the (probably) soon starting labour. Honestly, it’s a bit hard for me to write about this since I think I still haven’t really realised that we’re getting a third daughter. Or, to put it better, what our life will be like with three kids. Therefore, I’m actually feeling quite calm at the moment, although, absolutely excited to see our little one for the first time and hold her in my arms right after her birth. Maybe I’m boring but I try to see all this mostly from a rational point of view. It just makes no sense for me to be nervous or anxious in advance about things that could go wrong, because these are things I can’t influence.

What I can influence is, for example, that the car is close at all times. Both of the previous labours were over quite quickly. Lina’s took less than two hours, so if this is the case this time too, we should not go for three-hour hikes in the forest anymore. I’m also really happy that Josefina can give birth in Pori. The staff is nice and the labour ward is really modern. They also can do  fast c-sections and therefore makes it feel safe for emergency cases also. Mostly, though, it’s just because I know the hospital, know where everything is located and know that we can get from our home to the hospital in 10 minutes.  So, sorry Turku, Tampere, Helsinki and other places, it’s nothing personal, but we’ll see you after the birth again. These are things we can plan and they bring a sense of security.

But, I have to say, that what makes me most confident about the delivery is that my wife Josefina is doing it. I know that Josefina will do perfect like she has done on the two previous times and I know that I will be there to support her the best I can. I know that it will be priceless to see how the bigger girls will react when they see their little sister the first time, though I’m not sure if Lina’s reaction will be a positive one XD. At least they are both already really excited to go and buy the baby her first stuffed animal for sleeping before we go to the hospital.

What I’m really excited about is if after Lina (also called Josefina 2.0) we get a kid who looks a bit more like me. At least a little bit 🙂

 

fitfunfamily

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista.

 15
Tykkää jutusta