Imetys herättää tunteita

Amelien synnyttyä huomasin, ettei imettäminen ollutkaan vain helppoa ja luonnollista. Se oli stressaavaa, kivuliasta ja koin ensimmäiset päivät itseni todella huonoksi äidiksi, joka ei osannut edes imettää. Sairaalassa vauvalleni jouduttiin antamaan korviketta, koska rinnoistani ei kuulemma tullut tarpeeksi maitoa. Minun kroppani ei toiminut niinkuin piti ja tämän takia vauvani ei saanut parasta mahdollista ravintoa. Itkin, olin pettynyt itseeni. Siitä hetkestä lähtien ymmärrän hyvin, miksi imetys tuo esiin monilla naisilla paljon tunteita. Jollekin imetys tuo pintaan onnistumisen, rakkauden, ilon ja onnen tunteita. Toiselle imetyksestä puhuttaessa tunteet pyörivät vain epäonnistumisen, häpeän ja stressin ympärIllä. On hyvä tuoda esille imetyksen hyviä puolia, onhan se kiistatta parasta ravintoa lapselle sekä hyödyksi myös äidille. On todella tärkeää, että terveydenhuollon hoitohenkilökuntakin saisi lisää tietoutta imetyksestä, jolloin he pystyisivät enemmän kannustamaan naisia imettämään. Mutta yhtä tärkeänä pidän myös, että imetys ei määrittele kenenkään äitiyttä. Kaikki eivät syystä tai toisesta pysty imettämään, vaikka kuinka haluaisivat. Monet äidit, jotka eivät ole pystyneet imettämään kokevat asiasta huonommuuden tunnetta. Imetyksen epäonnistuessa tai päättyessä monet äidit kokevat jäävänsä ilman tukea ja saavat osakseen vain kritiikkiä. On hyvä ymmärtää, missä menee raja kannustaa imetykseen ja missä raja tukea äitiä imetyksen epäonnistuttua. Olin onnekas, että ympärilläni oli ihmisiä, jotka kertoivat minulle totuuksia imetyksestä. Päästyämme Amelien kanssa kotiin päätin jättää pullomaidon pois, koska tajusin maitoni riittävän täysin hyvin. Se, että lapsi syö tiheästi ei ole automaattisesti merkki siitä etteikö maitoni riittäisi. Vaikka en saanut pumpattua maitoa tippaakaan, niin silti vauvani sai imettyä maitoa tarpeeksi rinnastani. Vauva kasvoi kg/kk ensimmäisen puolen vuoden ajan ja ainoastaan minun maidollani. Useimmiten imetyksessäkin on kyseessa kysynnän ja tarjonnan laki, vauva tilaa maitoa lisää, kun hän sitä tarvitsee ja päinvastoin. (Toki on poikkeuksia, jolloin lisämaito vauvalle on tarpeellinen.) Naisen kroppa on ihmeellinen ja siihen kannattaa luottaa. Amelien ollessa kahden viikon ikäinen, lisämaito oli pelkkää historiaa ja neiti oli vihdoin täysimetyksellä. Tajusin, ettei kroppani missään vaiheessa ollut viallinen. Imetystietous, mitä minulle annettiin oli väärää. Olen todella onnellinen, että päätin jatkaa imetystä haasteista huolimatta, sillä imetin Amelieta lähes vuoden, josta täysimetin 6kk. Imetys on elämän yksi hienoimpia asioita!

Estellan kohdalla luotin kroppaani ja myös sairaalassa imetyksen suhteen toimittiin eritavalla. Sain heti Estellan rinnalle eikä mihinkään ollut kiire. Maitoa ei tullut, mutta ei siitä hätiköity. Sain pitää vauvaa rinnalla ensimmäiset päivät lähes yötä päivää ja pikkuhiljaa maito alkoi nousta. Estella ei saanut tippakaan lisämaitoa, eikä jatkuvaa imetystä pidetty merkkinä maidon vähyydestä. Kukaan ei epäillyt kroppaani, mutta isoin asia oli, että minä en epäillyt itseäni. Estella söi usein vähintään tunnin välein, mutta pikku hiljaa syöttövälit harvenivat. Imetys sattui myös Estellan kanssa ensimmäiset päivät, mutta sekään ei ollut enää yllätys. Kaikki tuntui niin luonnolliselta. Täysimetin myös Estellaa vajaa 6kk ja hänen kohdallaan myös muutaman kuukauden olin taaperoimettäjä. Nyt kun muistelen kahta imetystaivaltani olen vain täynnä positiivisia tunteita. Tuo hetki oli rauhallinen ja täynnä rakkautta. Imettäessä ei ollut mihinkään kiire, siinä hetkessä aika pysähtyi. Imettäminen tuntui usein kuin omalta kuplalta, jossa läsnä oli vain minä ja vauva. Ensimmäisien päivien imetystunteiden, epäonnistumisen, huolen ja häpeän tilalle on tullut vain positiivisa tunteita. Imetys on jotain niin upeaa ja luonnollista. Olen niin onnellinen, että ensimmäisen lapsen kohdalla olin valmis näkemään vaivaa ja satsaamaan imetykseen. Imettäminen on ehdottomasti elämän yksi kaunein asia!

Olenko minä itsekäs auttaja?

Olimme lähdössä juuri kaupunkiin ja laittamassa kenkiä jalkaan, kun keskustelimme hyvän ystäväni kanssa toisten ihmisten auttamisesta ja vieraanvaraisuudesta. Mitä se oikeastaan on? Olenko minä vieraanvarainen tai autanko muita ilman, että odotan vastapalveluksia?

Itse mukavuudenhaluisena ihmisenä tykkään hengata minulle läheisten ihmisten kanssa ja toki parhaani mukaan autan heitä, mikäli he apua tarvitsevat. Mutta entä tuntemattomat? Luulin parhaani mukaan auttavani myös tuntemattomia, mutta ystäväni sanat pysäyttivät minut todella. Hän kertoi Californiassa ollessaan miettineensä paljon ihmisten auttamista. Autammeko me ihmisiä vain, kun meillä on ylimääräistä? Vai annammeko todella omastamme? Keskustelusta asti olen pyörittänyt näitä kysymyksiä päässäni ja todennut, että minä autan helposti vain ylimääräisestä. Autan, jos minulla on ylimääräistä. Annan takin pois, koska en enää itse sitä käytä. Entä jos omistan kaksi takkia ja kumpikin on lempparitakkini, antaisinko toisen jollekin, jolla ei ole yhtään? Olenko valmis antamaan omastani, vaikka se olisi pois minulta?

Liian helposti ajattelen, että oma rahatilanne ei ole paras mahdollinen, joten en pysty auttamaan muita. Se on niin valetta. Jos minulla on katto pääni päällä, ruokaa ja vaatteita täynnä oleva vaatekaappi, niin ei ole yhtäkään tekosyytä miksi en pystyisi antamaan omastani muille.Jokainen meistä voi auttaa. Jos en pysty auttamaan rahallisesti, niin voin antaa aikaani jollekin sitä tarvitsevalle? Voi kuinka helposti itse vedän, äiti-kortin ja kerron elämäni olevan niin kiireistä. Elämä on priorisointia. Olenko valmis luopumaan omasta ajastani antaakseni aikaani, jollekin joka sitä tarvitsisi. Ajan antaminen toiselle on yksi suurimmista uhrauksista, koska aikaa minulle ei voida antaa takaisin. Olenko siitä huolimatta valmis antamaan aikaani vain toisten ihmisten auttamiselle ilman, että saan mitään takaisin? Olenko valmis auttamaan ilman, että saan rahallista korvausta? Olenko valmis auttamaan ilman, että kukaan saa tietää siitä? Olenko valmis auttamaan, vaikka on riski, että joku käyttäisi kiltteyttäni hyväkseen? Olenko valmis auttamaan, vaikka se tarkottaisi oman elintasoni laskemista? En ehkä ole ollut, mutta haluan olla ja haluan pyrkiä kohti sitä!

Mitä äitisi ei ikinä kertonut sinulle

1. Hän on itkenyt sinun vuoksesi… paljon.

Äitisi luultavasti aloitti itkemisen jo raskausaikana. Hän itki ilosta, itki rakkaudesta, itki huolesta, itki onnesta. Kun sinä synnyit, äitisi kasvoille valui melko varmasti jälleen kyyneliä. Kyyneleet, jotka kertoivat äärettömän suuresta rakkaudesta sinua kohtaa. Kyyneleet, jotka huokaisivat helpotuksesta, että olit vihdoin hänen sylissään. Kyyneleet, jotka pitivät sisällään myös huolta, koska hän halusi sinulle silloin jo vain parasta. Kyyneleet, jotka kertoivat ehkä pienestä epävarmuudesta olla äiti. Itkut eivät loppuneet synnytykseen. Kun sinä lähdit ensimmäistä kertaa yksin takapihalle leikkimään, äitisi pyyhi pienet kyyneleet poskiltaan. Onnen ja haikeuden kyyneliä, että sinä olit jo iso lapsi.

2. Hän halusi viimeisen palan suklaalevystä

Mutta antoi sen sinulle kuitenkin, kun hän näki sinun suuret silmät ja pienen kielen, mikä nuolaisi suupieliä. Hän tiesi, että sinä tulisit iloiseksi viimeisestä palasesta ja halusi nähdä ilosi.

3. Se sattui.

Kun sinä leikit kampaajaa ja vedit hänen hiuksiaan, niin se sattui. Kun sinä meikkasit häntä ja tökkäsit sudilla silmään, niin se sattui. Kun sinä puraisit tissiä juodessasi maitoa, niin se sattui. Tuntui epämiellyttävältä, kun potkaisit hänen täynnä olevaa virtsarakkoaan ollessasi vielä hänen vatsassaan. Mutta usko tai älä, jokainen näistä hetkistä on äärettömän arvokas äidillesi, koska ne olivat hetkiä sinun kanssasi.4. Hän pelkää

Siitä hetkestä lähtien, kun äitisi sai tietää sinun kasvavan hänen vatsassaan hän alkoi pelkäämään puolestasi. Kun sinä et potkinut, hän huolestui. Kun potkeit liikaa, hän huolestui. Ennen syntymääsi, hän pelkäsi kuinka synnytys menee. Synnytyksen jälkeen, hän kävi tarkkailemassa, että hengität. Kun lähdit kävelemään äitisi pelkäsi, että kaadut. Kun opit kiipeilemään puissa, hän pelkäsi että tiput. Kun lähdit ensimmäistä päivää päiväkotiin, hän pelkäsi, jos jäisit ilman ystäviä. Kasvaessasi äitisi pelot muuttuvat, mutta hän ei milloinkaan lopeta sinusta huolehtimista.

5. Hän tiesi ettei ole täydellinen

Hän kritisoi itseään paljon. Hän olisi halunnut olla sinulle täydellinen äiti, mutta tiesi ettei kukaan ole. Hän korotti ääntään, vaikka olisi halunnut puhua rauhallisesti. Mutta jokaisena hetkenä hän rakasti sinua aivan äärettömän paljon ja yritti tehdä parhaansa.

6. Hän kävi katsomassa sinua nukkuessasi

On öitä, kun äitisi on herännyt keskellä yötä ja tullut huoneeseesi vain tarkastamaan, että sinulla on kaikki hyvin. On iltoja, kun äitisi on toivonut sinun nukahtavan mahdollisimman pian. On iltoja, kun äitisi on huokaissut helpotuksesta, kun vihdoin olet ummistanut silmäsi, mutta pienen hetken kuluttua nukahtamisestasi palannut huoneeseen sänkysi viereen vain katsomaan sinua. Hän on seissyt sänkysi vieressä kiitollisena ja täynnä rakkautta, että hän saa olla juuri sinun äitisi.

7. Hän kantoi sinua kauemmin kuin yhdeksän kuukautta

Ensimmäiset yhdeksän kuukautta hän kantoi sinua vatsassaan, mutta kantaminen ei loppunut siihen. Äitisi opetteli kantamaan sinua samalla, kun hän siivosi. Hän kantoi sinua, kun hän söi. Hän kantoi sinua, kun sinä nukuit, hän kantoi sinua kun sinulla oli vatsakipuja, hän kantoi sinua, kun sinä sairastit. Hänen niskansa olivat kantamisesta jo jumissa, mutta hän jatkoi kantamistasi. Hän kantoi, halasi, pussaili ja rakasti sinua. Sinä tunsit olosi turvalliseksi hänen sylissään ja hän nautti kantaa sinua.

8. Se sattui, kun sinä itkit

Sinun itkusi aiheutti äidissäsi tunnetiloja, joita hän ei edes tiennyt olevan olemassa. Äitisi teki kaikkensa auttaakseen sinua ja helpottaakseen oloasi.