Treenaamaton kroppa ei ole merkki laiskuudesta!

Fitnessbuumi on ollut pinnalla jo jonkun aikaa, eikä se näytä lähtevän laantumaan. Mielestäni on erittäin hyvä, että ihmiset ovat innostuneet pitämään huolta itsestään, treenaamaan ja syömään terveellisemmin. Mutta niinkuin lähes kaikissa asioissa, niin liika on yksinkertaisesti liikaa. Jostain kumman syystä treenaamisesta on tehty laiskuuden mittari. Mikäli olet ylipainoinen ei sinulla ole mitään itsekuria. Mikäli et omista six packia on kyse ainoastaan laiskuudestasi. Tosi asiassa teemme johtopäätöksiä, millä ei ole pakosti mitään pohjaa. Totta on, että jokainen voimme priorisoida terveellisen ruoan ja treenaamisen havitellessamme bikinifitnessvartaloa. Yhtä totta on myös se, että priorisoidassesi muut asiat tärkeämmäksi ei se tee sinusta automaattisesti laiskaa.Lähipiirissäni on ihmisiä, joiden prioriteettina ei ole käydä salilla ja hankkia itselleen six packiä. Siitä huolimatta nämä ihmiset ovat todella kaukana laiskoista ihmisistä, päinvastoin. Nämä naiset ovat ihan mielettömiä esikuvia, katson heitä ylöspäin, vaikka ovatkin fyysisesti itseäni lyhyempiä. He ovat äärimmäisen ahkeria, vastuuntuntoisia ja itsekurillisia, mutta he eivät priorisoi omaa treenaamista ja ulkonäköään huipun korkeimmalle. Treenaamaton kroppa kertoo siis yhtä paljon laiskuudesta kuin lumimyrsky kesän tulosta.

Jokaisella meillä on saman verran tunteja vuorokaudessa. Jokaisella meillä on vapaus valita, kuinka tunnit käytämme. Lapseton voi hyvin priorisoida omat treenaamiset kaiken edelle ja aika töiden ulkopuolella voidaan hyvin käyttää salilla. Lapsellinen taas toivottavasti priorisoi lapsensa ennen treenaamista. Tämä ei toki tarkoita sitä, etteikö lapsellinen voisi urheilla, vaan enemmän ajankäyttöä. Pitää miettiä, kuinka paljon aikaa voi treenaamiselle antaa. Äiti-ihmisen kertoessa, että hänellä ei ole aikaa salilla treenaamiseen, hänet usein leimataan laiskaksi. Itse näen, että tämä äiti ainoastaan priorisoi muut asiat tärkeämmiksi, eikä sillä pakosti ole mitään tekemistä laiskuuden kanssa. Tämän äidin koti on luultavasti huomattavasti siistimpi, kun esim. meikäläisen koti.Itselläni on välillä viikkoja, että käyn säännöllisesti vähintään kolme kertaa viikossa salilla. Säännöllisen treenaamisen jälkeen saattaa helposti vierähtää viikko jos toinenkin esimerkiksi lasten sairastaessa tai elämän muuten vain ollessa kiireisempää. Viikot eivät eroa toisistaan siten, että toisella viikolla treenaan hikihatussa ja toisella viikolla makaan räkäposkella sohvalla ja kokisin itseni ainoastaan laiskaksi tarpeettomaksi tyypiksi. Ei, ei missään nimessä. Usein niillä viikoilla, kun salille en ehdi ollenkaan koen tehneeni elämän tärkeimpiä asioita ja priorisoineeni aikaani perheelleni. Treenaaminen ei ole mikään mittari laiskuudelle. Kukaan ei tee kaikkea. Toinen panostaa opiskeluun, toinen töihin, toinen perheeseen, toinen treenaamiseen, toinen siivoamiseen, toinen läheisiin ja tottakai porukkaan kuuluu myös niitä, jotka panostavat koko elämänsä pleikkapeleihin sekä netflixiin, mutta kaikki jotka eivät käy salilla eivät kuulu tähän viimeiseen ryhmään. Älä siis tuomitse niitä, jotka eivät käy salilla, he eivät ole laiskoja, vaikka eivät priorisoi sixbackin hankkimista.Loppuun vielä äitini viisaita sanoja: ”Kun hyväksyt itsesi sekä muut, voit iloita ympärillä olevasta elämästä huomattavasti enemmän. Jokainen meistä on ainutkertainen ja erilainen.” Arvostetaan siis itseämme ja toisiamme sekä ymmärretään se, että ajan eri tavalla priorisoiminen ei tee kenestäkään automaattisesti laiskaa!

Kuinka kulkee treenit kesän jälkeen? Entä millainen on ravintovalmentajan ravitsemus?

Olemme juuri muuttaneet, joten onhan se ihan oikeutettua käpertyä omaan kotiin ja vaan nauttia siitä. Mutta tämähän tuntuu tapahtuvan joka syksy, joten se ei johdu ainoastaan muutosta. Syksy tuntuu olevan minulla ehdottomasti se vuodenaika, kun haluaisin viettää kotona jokaisen hetken. Lämpimässä kodissa villasukat jalassa ja keskeneräinen virkkaustyö kädessä. Syksy on se aika vuodesta, kun innostun tekemään käsitöitä ja aloitankin yleensä vähintään kolme eri projektia, joista yksi ehkä valmistuu. Mutta entäs se treenaaminen?ravintovalmentajaOllaanko peruspositiivisia ja sanotaan vaan, että paremminkin voisi mennä. Toisin sanoen, mitä saliin tulee, niin lähin kontaktini kuntosalin kanssa viime viikkoina on ollut, kun olen hakenut Domin sieltä. Eihän sali toki ole ainoa paikka, missä voi treenata. Meillä on kotona treenivälineitä, vaikka muille jakaa, mutta jostain kumman syystä ne ovat pysyneet omilla paikoillaan hyvinkin siististi viime viikkoina. Muistankoha enää mitä sana, treenata, edes tarkoittaa? Olisiko aika ottaa itseään niskasta kiinni?

Onhan minulla ollut flunssakin, jota voin helposti syyttää jo tervehdyttyäni ainakin sen kuukauden jos toisenkin, hah! Ei vaan, nyt on paluu arkeen ja myös paluu treeneihin. En usko siihen, että muutos alkaa huomenna. Kun päätän tehdä jotain huomenna, se on vähän sama kuin ei koskaan. Siksi sanonkin, että aloitan paluun normaaliin elämään ja treeneihin tänään. Kahden lapsen äitinä en aio priorisoida salia ykköseksi enkä edes kakkoseksi, mutta ainakin pari/kolme kertaa viikossa yritän siellä käydä. Sekä tietysti Estellan päikkäriaikoina yritän pari kertaa viikossa vetästä pienet kotitreenit, joko kotosalla tai lähimetsässä riippuen nukkuuko Estella vaunuissa vai sängyssään.ravintovalmentajaSuuri muutos tulee myös ravitsemukseeni, nimittäin nyt loppuu epäsäännöllisesti syöminen ja suklaan mussuttaminen. Ravintovalmentajana valmennan jatkuvasti ihmisiä, kuinka heidän tulisi syödä oikein (ja säännöllisesti) ja sitten itse en ole ehtinyt syömään tai  tekemään ruokaa ja vetäsen kiireessä suklaapatukan. ”Suutarin lapsilla ei ole kenkiä,” vai miten se meni? Kysehän harvoin on siitä, että ei oikeasti ehtisi. Yleensähän kiire tulee siitä, että asioita ei suunnittele. Meidän perheessä ainakin suunnitteleminen helpottaa arkea niin paljon ja kaikkien ravitsemuskin on huomattavasti parempi, kun ruoat suunnitellaan etukäteen.ravintovalmentajaNyt siis tämä kotiäiti palaa painojen ja terveellisen ruoan pariin! Minulla ei ole halua pudottaa painoa. Suurin tavoitteeni on saada yläkroppaan lisää voimaa, sillä ryhtini menee helposti hieman ”kasaan”, jos en treenaa. Sekä muokata hieman kehonkoostumusta. Puntari ei kerro kaikkea, mutta silti punnitsin itseni, miksi? Todistaakseni sen, että puntari ei todellakaan kerro kaikkea.  Otin myös valokuvat, jotta voin verrata ennen jälkeen kuvia ja ehkä nähdä, että vaikka vaakanumero ei muutu, niin kroppani siitä huolimatta voi muuttua. Ehkä jaan niitä myös blogissamme myöhemmin?