Käsintehty Sukhi-matto!

Kaupallinen yhteistyö: Sukhi-matot

Alkukeväästä saimme aivan ihanan maton kotiimme, Sukhi-maton. Sukhi niminen yritys valmistaa mattoja, käsintehtyjä mattoja, joten jokainen matto on uniikki. Matot valmistetaan Marokossa, Turkissa, Intiassa sekä Nepalissa, missä aivan mielettömän taitavat käsityöläiset itse tekevät matot aidoista luonnonmateriaaleista. Maton mukana oli etiketti, mihin oli kirjoitettu maton tekijän etu- sekä sukunimi. Tuntui aika spessulta pitää mattoa käsissäni, minkä tiesin toisen ihmisen ihan itse tehneen minua varten. Tuntui niin kiitolliselta, että toinen ihminen on uhrannut aikaansa ja valmistanut minun olohuoneeseeni ilokseni maton. Tiesitkö muuten, että Sukhi on nepalia ja tarkoittaa onnellista. Onnelliseksi matto kyllä minut tekikin.sukhi- mattoSen  lisäksi, että Sukhin matot ovat aivan ihania, niin fiilistelen myös heidän yrityksensä arvoja. Sukhi yritykselle on äärimmäisen tärkeää työntekijöidensä hyvinvointi ja he ovatkin tekemisissä suoraan maton valmistajien kanssa. Jokaisella matontekijällä on kunnolliset työolosuhteet sekä hyvä palkka. Käsityöläiset voivat halutessaan työskennellä myös kotoa käsin ja huolehtia samalla esimerkiksi lapsistaan. Matontekijöille maksetaan n.2-3 kertaa enemmän palkkaa kuin alueen keskiansio on. Näin moni vanhempi pystyy mahdollistamaan myös lapsilleen hyvän tulevaisuuden sekä koulutuksen. Sain yhteistyössä Sukhin kanssa valita meille yhden maton. Dom harvoin on kiinnostunut mattohankinnoista, mutta tällä kertaa hänelläkin oli sanansa sanottavana. Hän fiilisteli Nepalilaista huopapallo-mattoa, mihin itsekin kyllä ihastuin täysin. Maton saavuttua tajusin, että Dom ei ollut ollutkaan niin kiinnostunut miltä matto olohuoneen lattiallamme näyttää, vaan hän oli kiinnostunut käyttämään mattoa valokuvauksissaan. Matto on siis ilostuttanut meitä niin olohuoneessa kuin valokuvissakin.

sukhi- mattoSukhin matto-valikoima on todella laaja, joten sieltä löytyy varmasti jokaiseen makuun jotakin. Etsitpä sitten villa-, huopa-, tai patchwork tilkkumattoja, niin Sukhimatoilta lötyy. Mikäli perinteinen paimentolaistyyli kiehtoo sinua, niin Beni Quoarain matot ovat varmasti paras valinta. Maton voi myös räätälöidä itselleen valitsemalla värillä, mallilla, koolla ja kuviolla. Sukhilta löytyy myös ilmainen suunnittelupalvelu, mikäli tarvitset apua. sukhi- mattoHuomioithan, että matot valmistetaan tilaustyönä, joten varastosta ei löydy jo valmiita kappaleita. Tästä syystä toimitusaika matoista riippuen on n.4-12 viikkoa. Muutaman viikon odottaminen on kuitenkin sen arvoista, sillä matot ovat aivan ihania ja uniikkeja. Kunhan meillä pikkuvauva-ajat alkavat olemaan takanapäin ja nuorimmat piirtävät tusseilla ainoastaan paperille, niin meille lähtee aivan varmasti toinenkin Sukhi-matto tilaukseen.

Makuuhuoneen sisustus | Kotipostaussarja

*Sisältää mainoslinkkejä

Makuuhuoneen sisustus

Muutostamme lähtien Instagramissa on tasaiseen tahtiin toivottu esittelyä uudesta kodistamme. Nyt pääsette hieman kurkkaamaan miltä näyttää meidän makuuhuoneen sisustus. Makuuhuone, mikä alkaa pikkuhiljaa olemaan melko valmis. Makuuhuone on oikeastaan ainoa ”taaperovapaahuone”, mikä siis tarkoittaa sitä, että sisustuksessa ei olla otettu huomioon pientä taaperoa. Estella on todella kova kiipeilemään joka paikkaan ja pääseekin hyvin näppärästi niin hyllyn kuin hyllyn päälle, joten meiltä ei juurikaan löydy kynttilöitä tai lasiesineitä kodistamme koristeena, vaikka niistä tykkäisinkin. Makuuhuoneemme on poikkeus siellä saa kynttilä olla rauhassa lasikipossaan. Makuuhuoneemme ovet ovat useimmiten suljettuna, joten koriste-esineet eivät käy taaperomme hermoille. makuuhuoneen sisustusSenkki on ehdottomasti mielestäni makuuhuoneemme kaunein kaluste. Se on ihanan raikkaan vaalea ja puiset yksityiskohdat krunaavat kokonaisuuden.. Makuuhuoneessamme oleva senkki oli pienen hetken ensin olohuoneessa, sitten lukuhuoneessamme, mutta loppujen lopuksi halusin sen meidän huoneeseemme. Makuuhuoneessa se pääsee mielestäni hyvin oikeuksiinsa, minkä se mielestäni ansaitseekin. Puiset jalat ovat tällä hetkellä niin minun kuin Dominkin mieleen. Senkin lisäksi myös olohuoneessamme sohvassa sekä ruokailuryhmämme jaloissa on puiset jalat. Senkin vieressä komeilee metallikori puukannella. Metallikori saa joka yö säilytykseen päiväpeittomme. Aikaisemmin heitimme päiväpeiton aina lattialle yöksi, mutta se tuntui jotenkin vähän ällölle. Päiväpeitto lattialle ja sen jälkeen taas päiväksi sänkyymme, jossa me nukumme. Nykyään päiväpeittomme saa hengailla metallikorissa yön yli. Senkki ja metallikori ovat kummatkin saatu vekenkalusteelta, mistä löytyy vaikka mitä ihania sisustusjuttuja ja huonekaluja.makuuhuoneen sisustusSänkymme yläpuolelta löytyvät hääkuvamme sekä laulun sanat, minkä ystäväni ja siskoni mies lauloivat häissämme. Illalla viimeisenä kun menee nukkumaan ja aamulla ensimmäisenä näemme hääkuvamme sekä tekstit, se on hyvä muistutus lupauksesta, minkä teimme. Tekstit olen tehnyt itse ja tulostanut ihan normaalille kopiopaperille. Tulevaisuudessa olisi tarkoitus teetättää tekstit kunnolliselle valokuvapaperille, mutta tällä hetkellä ne saa nyt kelvata. Uusi sänky oli se mihin muuttaessamme halusimme satsata. Edellisen sängyn olimme ostaneet käytettynä ja ei se ainakaan hyväksi ollut Domin selälle. Minä nukun kuin tukki vaikka lattialla, mutta Dom ei niinkään. Tempurin patja on ollut meillä nyt pari kuukautta käytössä ja ollaan oltu erittäin tyytyväisiä. Domin puoli sängystä on melko kova ja oma puoleni taas pehmeämpi, joten kyllä, meillä on omat puolet sängyssä ja emme vahingossakaan vaihda nukkumispuolia. Näin toki oli jo ennen tätäkin sänkyä, jotenkin sitä vaan tottuu nukkumaan aina sillä samalla puolella.Makuuhuoneemme on olohuoneen vieressä, missä välissä on vain lasiovet. Dom hieman alussa vierasti ajatusta, että makuuhuoneessa ei ole kunnon ovea, mutta minun mielestäni lasiovet ovat aivan ihanat. Niissä näkyy myös kivasti lasten sormien ja nenän jäljet. Useimmiten ovet ovat kiinni ja varsinkin nuorempi neitimme aina katselee naama kiinni ikkunoissa makuuhuoneeseemme. Tältä näytti meidän makuuhuoneemme, toki makuuhuoneen sisustus muuttuu varmasti täällä eläessämme, mutta juuri nyt se on meille oikein hyvä.makuuhuoneen sisustus

Ideoita lastenhuoneen sisustukseen | Virkattu karhumatto

Amelie alkoi muutama viikko sitten puhumaan, että heidän huoneeseensa sopisi hyvin pieni karhumatto tiipii-teltan eteen. Yritin etsiä netistä sopivaa karhumattoa ja muutaman löysinkin, mutta neidin vastaus oli aina sama, ”ei tollanen.”  Selailin yhtenä iltana pinterestissä ideoita lastenhuoneen sisustukseen ja sieltä silmiini osui karhumatto. Näytin kuvaa aamulla Amelielle ja matto oli juuri sellainen, kun hän oli tarkoittanut. Ainut ongelma oli, että mattoon ei ollut minkäännäköistä ohjetta, mutta Amelien mielestä se ei ollut ongelma. Niimpä tuumasta toimeen aloin tekemään karhumattoa tyttöjen huoneeseen. Matto oli kertaalleen jo täysin valmis, mutta se meni hieman rullalle, joten jouduin purkamaan koko maton ja alottamaan alusta. Nyt vihdoin matto on valmis ja aseteltu tiipii-teltan ”eteisen” matoksi. Tässä vielä ohje, mikäli joku muukin haluaa kotiinsa karhumaton. Suosittelen tekemään ontelokuteesta, jolloin matosta tulee hieman jämäkämpi. Itse tein trikookuteesta ja matto on hieman ”löysä”(en nyt keksinyt parempaa sanaa kuvamaan maton ryhdikkyyttä). ideoita lastenhuoneen sisustukseenideoita lastenhuoneen sisustukseen

1.krs : Virkkaa viisi ketjusilmukkaa ja sulje ne renkaaksi yhdellä piilosilmukalla

2.krs: Virkkaa renkaaseen 8 kiinteää silmukkaa

3. krs: Virkkaa jokaiseen silmukkaan (8) kaksi kiinteää silmukkaa. Tämän kierroksen jälkeen sinulla tulisi olla 16 silmukkaa tällä rivillä.

4. krs: Virkkaa joka toiseen silmukkaan kaksi kiinteää silmukkaa. Joka toiseen silmukkaan yksi.

5.krs: Virkkaa joka kolmanteen silmukkaan kaksi kiinteää silmukkaa. Muihin yksi.

6. krs: Virkkaa joka neljänteen silmukkaan kaksi kiinteää silmukkaa. Muihin yksi.

7. krs: Ei lisäyksiä, eli yksi kiinteäsilmukka jokaiseen silmukkaan.

8.krs: Joka viidenteen silmukkaan kaksi, muihin yksi.

9.krs: Joka kuudenteen kaksi, muihin yksi

10.krs. Ei lisäyksiä. Yksi kiinteä silmukka per silmukka.

11.krs: joka seitsemänteen kaksi silmukkaa, muihin yksi

12.krs: joka kahdeksanteen kaksi silmukkaa, muihin yksi

13. krs: Ei lisäyksiä

Jata virkkaamista tällä tavoin, kunnes matto on sopivan kokoinen.  Eli kaksi kerrosta lisäyksillä ja yksi kerros ilman lisäyksiä.

Silmät ja nenä

Meidän matostamme puuttuvat vielä nenä sekä silmät ja saattaapi olla ettei niitä koskaan tulekaan. Mutta halutessasi voit sellaiset tehdä. Virkkaa silmät ja nenä samalla tavalla kuin maton, kunnes ne ovat sopivan kokoiset.

Korvat

Ota silmukat maton reunasta ja aloita virkkaamaan niiden päälle kiinteitä silmukoita (jätä rivin ensimmäinen silmukka aina virkkaamatta), kunnes korvat ovat sopivan kokoiset.ideoita lastenhuoneen sisustukseen