Raskaus, pienet lapset ja parisuhde

Raskaus, pienet lapset ja parisuhde. Voiko meidän parisuhde olla edelleen hyvä kaiken kiireen keskellä? Tällä hetkellä meillä taitaa olla meneillään jonkun näköiset ruuhkavuodet ja suunnitelmallisuudessa olisi aina hiomisen varaa. Koen kuitenkin, että semi hyvin me ollaan homma Domin kanssa handlattu. En siis tarkoita sitä, että meidän elämä ja parisuhde olisi pelkkää ruusuilla tanssimista, vaan enemmänkin puhun asenteista ja halusta olla päivä päivältä parempi puoliso, vanhempi ja ystävä. Meillä kummallakin on aito halu priorisoida meidän avioliitto korkealle ja järjestää toisillemme aikaa kiireidenkin keskellä.Me ollaan Domin kanssa oltu runsas kaksi vuotta naimisissa ja voin rehellisesti todeta, että meidän avioliitto paranee kyllä vanhetessaan. En usko, että meistä kumpikaan missään nimessä haluaisi yhteiselomme alkuaikoja takaisin. Kiireisestä arjesta huolimatta me ollaan haluttu satsata meidän avioliittoon ja se on tuottanut tulosta. Me ollaan näiden vuosien aikana opittu tuntemaan toisiamme paremmin sekä olemaan paremmat puolisot toisillimme. Ollaan kumpikin kasvettu ja edelleen pidetty se sama fiilis, että avioliitto menee aina johonkin suuntaan, joko parempaan tai huonompaan. Suunta riippuu meidän asenteista, prioriteeteista, teoista ja sanoista. Välillä otetaan takapakkia, mutta sitten muistetaan taas kuinka tärkeää on satsata entistäkin enemmän meidän avioliittoon ja priorisoida aikaa sille!Välillä me ollaan onnistuttu priorisoimaan paremmin meidän avioliitto ja välillä huonommin. Välillä ollaan kumpikin todella hyviä palvelemaan toisiamme ja välillä kiireiden iskiessä päälle sitä kiristyy kummankin hermot. Erimielisyyksistä huolimatta koen meidän avioliiton olevan hyvä ja reilu, koska me keskustellaan asioista paljon. Lähiaikoina me tehtiin yksi suuri muutos, mikä ollaan koettu todella hyväksi. Mehän ollaan aika onnekkaita, koska meidän lapset nukkuvat yönsä putkeen ja menevät yöunille viimeistään kahdeksan aikaa. Meillä on siis joka ilta aikaa treffeille (kotona, emme tietenkään jätä lapsia yksin kotiin ja lähde muualle), jos me vaan otetaan se aika. Jossain vaiheessa me kuitenkin huomattiin, että liian usein me jumitettiin puhelimien kanssa tai tehtiin työjuttuja. Työjutut toki on tärkeitä, mutta ei missään määrin meidän avioliittoa tärkeämpiä. Päätettiin siis pyhittää hetki tyttöjen mentyä nukkumaan vain toisillemme. Emme halua antaa niitä viimeisiä väsyneitä hetkiä toisillemme, vaan ne parhaimmat kun ollaan vielä pirteitä. Tämä on ollut yksi tärkeä juttu meidän parisuhteessa, minkä vaikutuksen todellakin huomaa. Keskustelu, läheisyys ja yhteinen aika on ihan supertärkeitä ja se aika on vaan otettava. Meillä se aika on iltaisin ja toki välillä lähdemme esim. treffeille, kun vanhempani hoitavat tyttöjä. Yksittäiset treffit eivät kuitenkaan riitä, vaan treffit pitäisi olla joka päivä!Tällä hetkellä koemme siis koko homman pyörivän hyvin, mutta emme missään nimessä pidä sitä itsestään selvyytenä. Tiedostamme kumpikin, että elämässä tulee muutoksia ja niihin pitää mukautua ja tehdä uusia muutoksia rutiineissa sitä mukaan. Voi olla, että meidän kolmas neitimme ei nuku iltaisin yhtä aikaisin ja tällöin pitää miettiä, milloin otamme sen kahden keskisen ajan. Mutta juuri nyt homma toimii näin ja muutoksien tullessa katsotaan uudestaan, miten hommat järjestetään.

LUE MYÖS

VIIMEINEN KIRJOITUS PORNOSTA

ONNELLISEN PARISUHTEEN AVAIMET

”OLIKO KOLMAS LAPSI VAHINKO?”

LAPSESTA FIKSU RAHANKÄYTTÄJÄ

KUTSUITKO TOISTA HUOMIONHAKUISEKSI? EIKÖHÄN ME KAIKKI OLLA.

SEURAA MEITÄ  ♥

FACEBOOK INSTAGRAM

Tunteita herättävä äitienpäivä

Tänä aamuna makoilin sängyssäni odottaen, että Dom ja työt tulevat ”herättämään” minua. Pian ovelle tultiin ja sain maailman ihanimmat äitienpäiväonnittelut lahjoineen, kortteineen sekä aamupaloineen. Dom ja tytöt kömpivät viereeni sänkyyn. Nuorimmainen ehti syödä kakkupalaseni ennen kuin itse ehdin sitä edes maistaa. Kermavaahdot suupielillä pikkuneiti moiskautti suulleni oikein kunnon pusun. Luin Amelien tekemää korttia ja itkin onnesta, kortin luettuani isompi neiti totesi rakastavansa minua. Dom oli suunnitellut tyttöjen kanssa aivan ihanan aamun minulle ihan parhaasta lahjasta puhumattakaan, nimittäin taulusta, missä oli aivan äärettömän rakkaita ihmisiä, perheeni.  Siinä minä makasin kolmen murusen ympäröimänä ja tietenkin yksi vatsassani. Olin niin onnellinen, että tirautin monta kyyneltä. Olin niin onnellinen, että minulla on kaksi aivan ihanaa tytärtä, joiden ansiosta olen saanut uuden aivan ihanan nimen, äiti. Tänä aamuna asteikolla nollasta kymppiin oli onnellisuus- sekä kiitollisuusleveli jossain 11- paikkeilla. En voinut lakata kiittämästä taivaan Isää. Kuinka olenkaan etuoikeutettu, että saan olla pian kolmen lapsen äiti ja tämän lisäksi minulla on itselläni aivan mahtava äiti, joka on aivan huikea esikuva, mutta myös yksi parhaista ystävistäni. Oman elämän täytti tänään suuri rakkaus, kiitollisuus ja onnellisuus, mikä illemmalla vaihtui hieman syvällisemmäksi pohdinnaksi ja keskusteluksi Domin kanssa. Ja kyllä, taisin jälleen tirauttaa pari kyyneltä myötätunnosta, pahasta olosta sekä siitä, että en tiedä kuinka voisin nostaa tänään heitä, jotka tarvitsevat sitä tänään ehkä enemmän kuin koskaan.Iltapäivällä luin uutisia ja tajusin, että eilen on vietetty lapsettomien lauantaita. Kaikessa synttärihulinassa en ollut muistanut koko päivää. En muistanut mainita sanallakaan asiasta blogissani, vaikka ehdottomasti olisi pitänyt ja olisin halunnutkin. Eilen vietettiin heidän päiväänsä, joille tämä päivä on ehkä yksi rankimmista koko vuodessa. Tämä päivä ei ole kaikille vain onnea, iloa ja rakkautta. Tämä päivä on monelle surua, tuskaa ja muistutusta siitä, mitä ei ole koskaan saanut kokea. Tämä päivä herättää monissa vahvoja tunteita, mutta surullinen tosiasia on ettei kaikkien tunteet ole onnen tunteita, vaan päinvastoin.

Kuka sitten edes on äiti, kenelle saa toivottaa hyvää äitienpäivää? Oliko äiti Teresa äiti, vaikka ei koskaan ollut synnyttänyt? Entäpä ne äidit, joiden lapset eivät milloinkaan päässeet maailmaan asti? Entäpä lapsensa myöhemmin menettäneet äidit? Entä ne äidit, jotka huolehtivat lapsista, joiden biologiset äidit eivät kyenneet pitämään heistä huolta? Entäpä ne naiset, jotka hoivaavat ja huolehtivat kaikista ympärillä olevistaan niin kuin äiti Teresa? Kyllä, he ovat äitejä ja ansaitsevat saada hyvää äitienpäivä-toivotukset yhtä oikeutetusti kuin minäkin. Näille äideille haluan toivottaa vielä erityisen hyvää äitienpäivää!

Äitiys on varmasti maailman hienoimpia asioita ja mielestäni sitä saa ja kuuluukin juhlia (niinkuin myös isäinpäivää), mutta on tärkeää myös muistuttaa itseään ettei äitiys ole itsestäänselvyys. Ollaan kiitollisia lapsista, äideistä sekä äidillisistä ihmisistä. Äitiys on upeaa, mutta se ei arvoita sinua, kuka sinä olet. Sinä olet upea, tärkeä ja arvokas olitpa sitten äiti tai lapseton. Halusin tämän vielä ääneenkin sanoa, vaikka itsestäänselvyyshän sen pitäisi kaikille olla!

Loppuun haluan vielä laittaa yhden lempikuvistani, mikä on niin täynnä siskosten välistä rakkautta jo nyt, että itku meinaa tulla siitäkin! Tämä päivä on oikeesti ollut ihan huippu ihana, vaikka itkuakin on riittänyt niin ilosta kuin surullisistakin asioista. Eikä raskaushormoonit varmasti ainakaan helpota tätä tunnemyräkkää.

 

LUE MYÖS

VIIMEINEN KIRJOITUS PORNOSTA

ONNELLISEN PARISUHTEEN AVAIMET

”OLIKO KOLMAS LAPSI VAHINKO?”

LAPSESTA FIKSU RAHANKÄYTTÄJÄ

KUTSUITKO TOISTA HUOMIONHAKUISEKSI? EIKÖHÄN ME KAIKKI OLLA.

SEURAA MEITÄ  ♥

FACEBOOK INSTAGRAM

Vihdoin: raskauskuvia ja raskauskuulumisia!

Vihdoinkin on luvassa postausta, missä on kiitettävä määrä myös raskauskuvia, mikäli raskauskuvat ja raskausjutut eivät kiinnosta, niin suosittelen skippamaan tämän postauksen. Tällä hetkellä raskauskuvat ovatkin yksi toivotuin aihe meidän blogissamme ja olen todella pahoillani, että aiemmin niitä on täällä nähty kovin vähän. Tämä raskaus on jotenkin alkuvaikuksien jälkeen mennyt todella helposti ja välillä olen jopa unohtanut hetkellisesti koko asian. Mielesssä on ollut miljoona muuta asiaa ja itse raskautta on tullut mietittyä huomattavasti vähemmän kuin edellisillä kerroilla. Kaksi isompaa lasta pitävät elämän kiireisenä, että ei yksinkertaisesti ehdi samalla tavalla kuulostella jokaista potkua tai kolotusta.Tällä hetkellä vointini on todella hyvä ja oikeastaan ei ole mitään valittamista itselläni tai neuvolan terkkarilla ollut. En voi sanoin kuvailla, kuinka onnellinen olen saadessani vain nauttia raskaudesta. Aiemmissa raskauksissa se oli pelkkä toive vain, että voisin vain olla ja nauttia raskaudestani. Hävettää myöntää, mutta kyllä, olin välillä jopa kateellinen siitä, jos en milloinkaan saisi mahdollisuutta nauttia raskaudestani. Useasti Domillekin sanoin kuinka paljon toivoisin, että voisin edes kerran nauttia raskaudesta ilman sen kummempia tiputuksessa makaamista tai muuta. Ihan vaan seurailla vatsan kasvua, tunnustella vauvan potkuja ja nauttia koko raskauden matkasta. Nyt voin sanoa, että toiveeni on toteutunut. Vaikka loppuraskaudessa tulisikin jotain mutkia matkaan, niin olen nyt jo saanut nauttia tästä ajasta ja kokea sen odotuksen ihanuuden. Olen tästä ajasta aivan valtavan kiitollinen.Aiemmissa raskauksissa laskin päiviä, koska odotus loppuu ja vauva vihdoin saapuu maailmaan. Tällä kertaa voin ihan oikeasti sanoa nauttivani tästä ajasta, eikä minulla ainakaan vielä ole mikään hätä, että kumpa aika vain menisi nopeasti. Päinvastoin, haluan nauttia jokaisesta hetkestä. Saattaahan olla, että tämä on viimeinen kerta, kun kroppassani majailee toinen ihminen. Olen niin onnellinen, että mahdollisesti viimeisestä raskaudestani olen saanut etuoikeuden nauttia täysillä ilman pahoinvointeja tai ennenaikaisuudenriskiä. Rakenneultrakin on jo huomenna, enkä ole yksinkertaisesti edes tajunnut jännittää sitä. Mikäli siellä ilmenisi jotain poikkeavaa, niin lapsi on silti aivan yhtä rakastettu ja odotettu. Murehtimalla kaikkea en pysty muuttamaan mitään, joten olen todella onnellinen ettei minulla ole ollut edes aikaa miettiä ja murehtia kaikkea, mikä voisi olla huonosti.Elämää ei voi suunnitella etukäteen, eikä murehtiminen muuta mitään. Onneksi joka hetki voin kuitenkin luottaa siihen, että Taivaan Isällä on homma hallussa, vaikka jotain yllättävää tulisikin. Tuntuu niin hyvältä tietää, että homma on pikkasen suuremmissa käsissä kuin omissani. Haluan nauttia tästä kesästä ihan täysillä, haluan nauttia jokaisesta hetkestä rakkaiden ihmisten kanssa, koska kukaan ei ole luvannut minulle huomista. Haluan, että he tietävät kuinka paljon heitä rakastan ja kuinka kiitollinen olen. Haluan nauttia tästä raskaudesta ja rukoilla jo nyt pienokaisemme puolesta. Haluan elää normaalia arkea ja olla kiitollinen siitä päivittäin, koska arki on vaan parasta! Murehtimisesta irti pääseminen on ollut matka, mikä on meikäläisellä vasta alussa, mutta päivittäin teen päätöksen etten halua murehtia asioita mitkä eivät ole käsissäni. Juuri tällä hetkellä elämässämme on kaikki aivan mielettömän hyvin ja olen siitä äärimmäisen kiitollinen.

 

LUE MYÖS

VIIMEINEN KIRJOITUS PORNOSTA

ONNELLISEN PARISUHTEEN AVAIMET

”OLIKO KOLMAS LAPSI VAHINKO?”

LAPSESTA FIKSU RAHANKÄYTTÄJÄ

KUTSUITKO TOISTA HUOMIONHAKUISEKSI? EIKÖHÄN ME KAIKKI OLLA.

SEURAA MEITÄ  ♥

FACEBOOK INSTAGRAM