Nämä asiat naiset halusivat itsessään korjata

Kyselin muutamilta naisilta, mitä he haluaisiva kehossaan korjata tai mitä he eivät koe kehossaan kauniina. Yksi nainen kertoi hänen takapuolensa olevan liian suuri, toisella se oli liian pieni, kolmannella liian alhaalla ja neljäs ei omistanut takapuolta hänen mukaansa ollenkaan. Yksi haastateltavistani oli hänen mukaansa liian laiha eikä omistanut ollenkaan kurveja ja toinen liian lihava ja kurvikas. Yksi neljän lapsen äiti kertoi vatsassaan olevan raskausarpia, jotka häiritsivät hänen miestään. Arvet, jotka kertovat siitä, mihin kaikkeen tämän naisen keho on pystynyt neljä kertaa. Arvet, jotka ovat muistoja siitä, että hän on neljä kertaa kantanut sisällään rakkaita lapsiaan kuukausia. Yksi nainen kertoi olevansa liian lyhyt. Yksi kertoi omistavansa liian pitkät jalat, eikä hänen mukaansa kukaan mies haluaisi seurustella niin pitkän ihmisen kanssa. Yksi nainen kertoi hiustensa olevan liian kiharat, toisella ne olivat liian lättänät. Yksi nainen kertoi huuliensa olevan liian isot ja toinen nainen halusi täytettä omiinsa. Yksi nainen kertoi omistavansa liian isot tissit, kun toinen ei kuulemma omistanut ollenkaan. Yksi nainen kärsi tummasta ihonväristään, kun toinen oli liian kalpea.Haluaisitko sinä olla täydellinen? Haastavan siitä tekee se, että jokaisen määritelmä täydellisyydestä on erilainen. Luin jokin aika sitten lehteä, jossa täydellinen nainen kuvailtiin hoikaksi ruskettuneeksi, 170cm pitkäksi, jonka jalat ovat suhteessa vartaloon pitkät, hiukset paksut, tasainen iho, kapeat kasvot, selkeät poskiluut… ja yksityiskohtainen lista vain jatkui. Luin listaa ja totesin, että näiden stereotypioiden mukaan olen kaukana täydellisestä naisesta. Olisi sydäntäsärkevää, jos jonain päivänä minun tyttäreni eivät pitäisi itseään kauniina, koska eivät täytä näitä typeriä stereotypioita. Tunnen useita ja olen nähnyt vielä useampia naisia, todella kauniita naisia, niin lyhyitä kuin pitkiä, paksu hiuksisia sekä lyhythiuksisia, hoikkia ja tukevia, jotka eivät täytä listalla mainittuja asioita, mutta ovat mielettömän kauniita.

Naiset kaikenikäisinä kohtaavat aivan liikaa ulkonäköpaineita. Raskauden jälkeen sinun pitäisi näyttää siltä, ettet olisi milloinkaan synnyttänytkään. Synnytys vie naisen kropan aivan äärirajoille, on aivan naurettavaa ajatella, ettei se saisi näkyä missään. Sinun tulisi olla urheilullinen, mutta menettämättä isoa rintavarustusta. Sinun tulisi omata iso pylly, mutta tietyn muotoinen. Nainen on kuulemma kauneimmillaan hiukset auki, mutta ne tarvitsisivat olla paksut ja ilmavasti aseteltu. Ei ihme, että niin monet naiset kokevat oman kroppansa huonoksi. On todella surullista, että emme osaa arvostaa omaa ja toisten vartaloa. Ja tiedän, että myös miehet kokevat nykyään paljon ulkonäköpaineita, mikä on tasan yhtä väärin kuin naisten kokemat ulkonäköpaineet.En halua, että yksikään lapsi tai nuori ei halua mennä esimerkiksi luokkansa kanssa uimaan, koska häpeää vartaloaan. Tällaiset ajatukset eivät tule lapsille itsellään, ne tulevat, koska he kuulevat sen jostain. Hakiessani Amelieta päiväkodista yksi poika kutsui toista läskiksi, voi kuinka meinasin raivostua. Tällaista ei kuulu tapahtua ja se on meidän vanhempien vastuulla. Meidän tulee esimerkillämme opettaa lapsillemme, että olemme kaikki erilaisia, mutta kaikki tasan yhtä arvokkaita. Meidät on luotu näyttämään erilaisilta ja se on rikkaus. Toinen on lyhyt ja toinen pidempi, toinen blondi ja toinen brunette, sehän tässä onkin hienoa, erilaisuus.

Kuvat: pixabay

Vinkit pysyvään painonpudotukseen

Aloitettuani ravintovalmentajan hommat tästä aiheesta on tullut toivotuin aihe blogissamme. Tänään ajattelin jakaa muutamat vinkit pysyvään painonpudotukseen , joita käytän myös asiakkaideni kanssa. Suurin osa ihmisistä haluaisi saada tulokset nopeasti, mutta valitettavan usein nopeat painonpudotukset eivät ole pysyviä. Blogissamme haluamme jakaa laihdutusvinkkejä, mitkä auttavat sinua pääsemään tuloksiin sekä auttavat sinua painonpudotuksen jälkeen painonhallinnassa. Mikäli sinulla on monta laihdutusyritystä takanasi, niin suosittelen kääntymään personal trainer tai ravintovalmentajan puoleen. pysyvään painonpudotukseen

Vinkit pysyvään painonpudotukseen

  1. Syö paljon terveellistä ruokaa. Pahin virhe, mitä voit tehdä on yrittää nipistää normaalista ruoasta. Vaikka olisitkin sortunut napostelemaan ennen lounasta herkkuja, niin älä missään nimessä jätä lounasta väliin.
  2. Syö säännöllisesti. Kun syöt säännöllisesti kunnon annoksen ruokaa, mikä sisältää hyviä hiilareita, proteiinia sekä rasvoja, niin automaattisesti ”herkuttelufiilis” vähenee.
  3. Älä usko pikadieetteihin. Kävimme pari viikkoa sitten asiakkaani kanssa keskustelua, jossa hän kertoi pussidieettien toimivan hänellä. Hän kertoi laihduttaneensa sen avulla yli 15 kiloa. Kysyin häneltä kertomansa jälkeen, että jos se toimi erittäin hyvin, niin miksi hän oli nyt minun luonani hakemassa apua painonpudotukseen. Asiakkaani mietti hetken ja naurahti, että toimi se hetkellisesti tosiaan, mutta nyt ollaan suuremmassa painossa kuin ennen pussikeittodieettiä. Se, että laihdut nopeasti on melkein tae siitä, että keräät kilot yhtä nopeasti takaisin. Ei toki aina, mutta valitettavasti liian usein.
  4. Älä syö telkkarin vieressä herkkuja. Tämä tuntuu olevan lähes jokaisen asiakkaani ongelma. Ilta tulee, haetaan herkut kätköistä ja herkutellaan telkkarin ääressä. Telkkaria saatetaan katsella useampikin tunti illalla, mikä tarkoittaa useamman tunnin herkuttelua. Älä kiellä itseltäsi kaikkea, mutta rajoita. Voit esimerkiksi päättää, että saat syödä telkkarin äärellä vain terveellisiä ruokia tai voit tehdä niinkuin itse teen, että saan syödä iltaisin herkkuja, mutta syön ne ruokapöydän vieressä en telkkarin vieressä.
  5. Pidä ruokapäiväkirjaa. Miksi syöt niinkuin syöt? Onko sinulla liian pitkä väli edellisestä ateriasta? Syötkä suruusi? Palkitsetko itsesi ruoalla? Syötkö, koska sitä on tarjolla? Kun tiedät ongelmasi, sinun on helpompi puuttua siihen.
  6. Ole syyllistymättä. Yritä opetella syömään syyllistymättä ja vapautuneesti. Se ei ehkä ole helpointa, mutta se on täysin välttämätöntä, sillä jatkuva morkkis voi sekoittaa nälänsäätelyä. Kaikki mitä syöt tulisi syödä hyvällä omallatunnolla. Syömisestä saa nauttia ja sen pitäisi olla mukava asia!
  7. Lisää ruokaan vihanneksia, hedelmiä ja marjoja. Tästä tulee myöhemmin oma postaus, kuinka esimerkiksi saada lapset syömään enemmän vihanneksia.
  8. Nauti liikkumisesta. Älä mieti kaloreita, vaan yritä etsiä itsellesi liikuntaharrastus, josta oikeasti nautit. pysyvään painonpudotukseenTakki * /House of Brandon , Mekko */ House of Brandon , Kengät * / Colo4care

*=saatu blogin kautta

 

 

Syö hyvä aamiainen ja laihdu | Millainen on hyvä aamupala?

Aloitettuani ravintovalmentajan työt olen huomannut kerta toisensa jälkeen, kuinka usein ihmiset luulevat syövänsä hyvin. Yksi yleinen virhe tehdään jo aamupalan kohdalla. Tiedätkö sinä millainen on hyvä aamupala? Meille kerrottiin jo koulussa (Trainer4you), kuinka suomalaisten mieleen on jotenkin iskostettu, että terveellinen ja hyvä aamupala on lautasellinen puuroa. Ja kentällä olen huomannut sen olevan totisinta totta. Eikä siinä mitään, puurohan on erinomainen tapa aloittaa päivä. Hiilareita onkin hyvä nauttia heti aamusta, että glykogeenivarastot täydentyväy. Hyvien hiilihydraattien nauttiminen aamulla edistää energistä oloa. On siis myös tärkeää, että aamupalallasi saat hyviä hiilareita. Kuitenkaan pelkkä kaurapuuro ei sisällä läheskään tarpeeksi esim. proteiinia ja hyviä rasvoja. hyvä aamupalaRavitsemuksen kannalta parasta olisi, että aamupala olisi monipuolinen eli sisältäisi hiilareita, proteiinia ja rasvaa. Monesti aamupala sisältää liian vähän proteiinia sekä kasvikset ja hedelmät jäävät vähiin. Runsas aamupala, joka sisältää tarpeeksi niin proteiinia, hiilareita kuin rasvaakin auttaa vähentämään päivän aikana napostelua. Kun taas aamupalan ollessa liian pieni, sopiva välipala ja lounaskaan eivät välttämättä korjaa jo syntynyttä energiavajetta. Tämä taas johtaa luultavimmin naposteluun ja herkutteluun illemmalla. Älä siis yritä säästää aamupalan kaloreista tai pahimmassa tapauksessa jättää koko aamupalaa väliin. Homma mitä luultavimmin vain kostautuu sinulle tuplaten tai triplaten ne mahdolliset aamuiset kalorit. Syö siis aamulla runsaasti. Mikäli kamppailet painosi kanssa, niin suosittelen ruoan vähentämisen suhteen syömään enemmän, mutta hyviä juttuja. Jos epäilet syötkö hyvin, niin suosittelen tapaamista Persona Trainerin (jolla koulutus myös ravitsemus puolelta) tai ravintovalmentajan tapaamista. hyvä aamupalaMeidän perheessä syödään useimmiten kaurapuuroa tai smoothieta. Mikäli haluat saada superhelposti protskut aamiaiseesi, niin suosittelen proteiinilisää. Esimerkiksi Foodinilla on erittäin vatsaystävällistä heraproteiinia sekä laaja valikoima erilaisia kasviproteiinin lähteitä. Heidän proteiinijauheet ovat myös makeutettu aina luonnollisilla mauilla (esim. raakakaakaolla). Muita proteiinin lähteitä puurossa voivat olla esim. raejuusto, maapähkinävoi tai rahka. Tämän jälkeen puuro kannattaa maustaa hedelmillä sekä marjoilla. Nyt metsät notkuvat ilmaiseksi suomalaisia supermarjoja, esim. mustikoita. Itse pistän puurooni vielä tilkan oliiviöljyä, jonka jälkeen puuroni sisältää monipuolisesti kaikkea. hyvä aamupalaSmoothie- aamupalat ovat varsinkin meidän neitien lemppariaamupaloja. Useimmiten teemme smoothien melko samalla reseptillä, hieman marjoja vaihdellen. Tällä hetkellä on menossa paras smoothieaika, sillä ulkoa löytyy jos jonkinnäköistä marjaa. Tämän aamuinen smoothiemme sisälsi maustamatonta maitorahkaa (proteiinia), mustikoita, punaviinimarjoja, mustaviinimarjoja, vadelmia, avokadoa (hyviä rasvoja), hieman Foodinin maustamatonta heraproteiinia, banaania(hiilaria), kaurahiutaleita(hiilaria). Smoothien kaveriksi söimme vielä leivät, jossa päällä oli lehtikaalia, tomaattia, kurkkua, juustoa ja kalkkunaleikettä.

Mikäli itseäsi kiinnostaa ravitsemus enemmän, niin voin lämpimästi suositella Trainer4Youn ravintovalmentaja koulua. Siellä oli korkeasti koulutetut opettajat, joiden opetukset pohjautuivat tietoon eikä mututuntumaan. Lämmin suositus siis tutustua lisää heidän sivuihinsa. Sekä vinkkinä heidän tietopankki, jossa superpaljon erilaista hyvää tietoa!