Lapsi saa lyödä

”Minä ole opettanut, että takaisin saa lyödä.” “Pojat on poikia.”

Puistossa pääsin todistamaan todella surullista tilannetta. Pieni tyttö, ehkä noin 5-vuotias, ohitti noin 6-vuotiaan pienen pojan liukumäen jonossa. Tämä tilanne tuskin on yhdellekään vanhemmalle täysin ennennäkemätön. Pienethän vasta opettelevat sääntöjä. Vanhempina meidän tehtävämme tietenkin on opastaa pikkuihmisiä toimimaan oikein ja puuttua huonoon käytökseen tai heistä saattaa kasvaa niitä Lidlin kauppajonossa vanhempia ihmisiä etuileva sukupolvi. Jos siis osa aikuisistakaan ei ole vielä monen kymmenen vuoden aikana sisäistänyt käytöstapoja, niin ei ehkä ole ihme etteivät 5-vuotiaat aina muista seisoa nätisti jonossa. Ei hätää, lapsethan opettelevat, meidän aikuisten pitäisi jonottaminen jo osata.

Etuilu liukumäen jonossa ei siis saanut minua kirjoittamaan kokonaista postausta aikuisten huolestuttavista kasvatusmetodeista. Sen sijaan tämän vääryyttä kokeneen pojan äidin käytös oli suorastaan pöyristyttävää. Tytön etuiltua poikaa, löi poika tyttöä. Noh, kuten edellä sanoin, lapsethan vasta opettelevat, eikä lyöminen automaattisesti tarkoita vanhempien kasvatuksessa olevan vikaa. Sen sijaan se, miten vanhemmat lyömiseen reagoivat kertovat hyvinkin paljon vanhemmista, heidän kunnioituksestaan muita ihmisiä kohtaan sekä heidän kasvatusmetodeistaan. Tämä äiti totesi tilanteen nähdessään, että pojathan ovat poikia. Että mitä? Pojat ovat poikia? Sukupuolesiko määrittelee sen onko väkivalta väärin vai ei?

Keskustelu pojan äidin sekä hänen ystävänsä välillä jatkui. “Tyttöhän etuili ensin, ei varmaan etuile toista kertaa.” Suorastaan erinomaisesti toimittu (blogissa ei aina sarkasmi pääse läpi, joten kerrottakoot, että tämä oli sarkasmia)! Sen sijaan, että kumpikin lapsi olisi voinut oppia etuilemisen sekä lyömisen olevan väärin, niin he oppivat, että kostaminen on ihan jees ja pahaan vastataan pahalla. Ei lapsi voi tietää lyömisen olevan väärin, jos aikuiset hyväksyvät toiminnan.lapsiKuvitellaan samantyylinen tilanne parin kymmenen vuoden päähän. Kyseinen poika on nakkikioskilla ja hän on lapsesta asti oppinut, että kokiessaan vääryyttä lyöminen on sallittua. Kioskille tulee nainen, joka etuilee häntä. Hän lyö naista, nainen kaatuu maahan ja loukkaa pahasti itsensä. Oikeuttiko etuileminen lyömisen? Miksi se sitten lapsena olisi sallittua? Mutta voihan tässä tilanteessa aina todeta, että pojathan ovat poikia. Halusimme tai emme, niin kyllä ne pienet pojat vaan miehiksi kasvavat ja heiltä väkivalta on tasan yhtä kiellettyä kuin naisiltakin. Ja vaikka kukaan ei satuttaisikaan itseään pahasti lyömisen seurauksena, niin jo ajatuksena toisen ihmisen satuttaminen on väärin.

Tämä ei suinkaan ollut ensimmäinen kerta kun äitien keskuudessa lyöminen on sallittu. Olen muutamankin aikuisen, pienen lapsen vanhemman, kuullut sanovan LAPSILLEEN, että jos joku lyö, niin on sallittua lyödä takaisin. Sitähän kutsutaan itsepuolustukseksi.” Aikoinani itsepuolustuskurssilla ollessani meitä opastettiin kuinka toimia raiskaustilanteessa, uhkaavassa tilanteessa tai pahoinpitelytilanteessa. Koulutus alkoi sillä, että kouluttaja kertoi parhaimman itsepuolustuksen olevan juokseminen sekä avun huutaminen. Meitä kehoitettiin aina välttämään väkivaltaa. Koska lastenkasvatukseen on alkanut sisältymään itsepuolustuskurssi, joka kannustaa aikuiselle kertomisen ja välien selvittelyn sijaan turvautumaan nyrkkiin? Tällaisessa tilanteessa lapset ratkaisevat riidat väkivalloin, voimakkain voittaa ja mikä pahinta, heillä jää monta tärkeää oppituntia väliin. He eivät voi kasvaa ja kehittyä ihmisinä, jos me aikuiset emme heitä neuvo. Eiväthän he ymmärrä, että 4-vuotiaana saavat lyödä, mutta kymmenen vuotiaana se ei enää tunnu kovin kivalta. Iästä, sukupuolesta tai taustasta viis, lyöminen on väärin!

Vanhemmilla on erilainen tapa kasvattaa lapsia ja se on ihan okei. Se, mikä sopii toiselle, ei välttämättä sovi toiselle. Minulle on aivan sama kannatatko perhepetiä vai omaa sänkyä, lapsesi ei mene pilalle tai pilaa muidenkaan lapsuutta joi hän sitten korviketta tai äidinmaitoa. Silläkään ei hurjia seurauksia ole päädyitpä sitten kellonmukaiseen rytmiin tai vauvantahtiseen. Mutta lyöminen? Ei, pientä lasta ei vaan voi opettaa lyömään tai sallia lyömistä. Se on väärin. Pieni murusesi kasvaa, voimat kasvavat ja jos he oppivat selvittämään riidat lyömällä, tulevat he tekemään sitä mahdollisesti myös aikuisena. lapsi