Onko meillä avioehto? Meillä ei ole, mutta miksi?

”Mitä tapahtuu omaisuudellesi erotessasi?”

”Jos sinulla ei ole avioehtoa, olet  ollut todella naiivi.”

”Kuinka suojelet omaisuuttasi mahdolliselta erolta?”

”Kuinka jaatte omaisuutenne, jos teillä ei ole avioehtoa?”

”Kuinka jollain ei tänä päivänä ole avioehtoa? Unohditteko tehdä sen?”

Muutettuamme uuteen kotiimme on ihmisiä yllättäen alkanut kiinnostamaan, onko meillä avioehtoa. Instagramin storyssa seuraajillemme jo ehdinkin kertoa, ettei meillä ole avioehtoa. Feedback oli melko runsas, joista murto-osan näette postauksen alussa. Osa epäili, että olimme häähumussa yksinkertaisesti unohtaneet kyseisen asian. Osa haukkui suoraan idiooteiksi ja naiiveiksi, jotka eivät ole ajatelleet asiaa ollenkaan. Totuus on kuitenkin toinen. Emme unohtaneet kyseistä asiaa ja kävimme siitä myös keskustelua. Emme kuitenkaan halunneet avioehtoa. Emme siitä huolimatta, että tiedostamme ettemme voi tietää tulevaisuutta.Keskustellessamme naimisiin menemisestä ja avioliitosta tiedostimme kumpikin, ettei se tulisi aina olemaan ruusuilla tanssimista. Mutta uskomme kumpikin, että lähes mistä vain on mahdollista selvitä yhdessä, jos vain kummatkin niin päättävät. Keskustelimme myös siitä, mitkä asiat ovat ehdoton nou nou. Kerroin Domille, että ainakin pettäminen ja väkivalta olisivat syyt, että tarvittaisiin todellista ihmettä, että voisin jatkaa avioliittoamme. Niin kauan kuin näitä asioita ei tapahdu, niin uskon, että kaikesta voi selvitä, jos vain niin haluamme. Sillä asenteella me myös vuosi sitten menimme naimisiin. Emme voi tietää, mitä tapahtuu kymmenen vuoden päästä. Mutta tiedämme, että tänään tahdomme rakastaa toisiamme ja teemme kaikkemme pitääksemme toisistamme hyvää huolta loppu elämämme. Haluan omalta osaltani olla varma, etten milloinkaan tekisi sellaista, mikä voisi johtaa avioeroon. Sekä haluan luottaa Domiin täysin, että hän ei myöskään tekisi mitään, mikä voisi hajottaa avioliittomme. Miksi siis olisimme ottaneet avioehdon?Avioehto mielestäni ei kerro ainakaan luottamuksesta ja kaiken jakamisesta, mistä avioliitossa mielestäni on kyse. Jos en ole valmis jakamaan omaisuuttani puolisoni kanssa, niin kuinka voisin jakaa kodin ja perheen hänen kanssaan? Ainakin minulle omaisuus on vain omaisuus, mutta se, että jaan perheeni ja kotini jonkun kanssa on paljon isompi asia. Avioliitto on minulle enemmän kuin lupaus tuomarin edessä. Se on liitto, jossa jaetaan koko elämä, koti, lapset, unelmat, haaveet, pettymykset, lainat ja tulot, sitä kutsutaan avioliitoksi. Avioliitossa puolisot laittaa toisensa itsensä edelle ja pyrkii olemaan epäitsekkäitä. Avioliitossa mielestäni minun pitäisi pystyä jakamaan minulle tärkeimmät asiat, mukaanlukien omaisuuteni. Avioliitossa minun ei tarvitse pelätä, että huonon päivän tullen toinen jättäisi. Ei, koska en pidä sitä vaihtoehtona. Haluan uskoa ja luottaa siihen, että olemme yhdessä kuolemaan asti. Tiesittekö, että avioehdon tehneet pariskunnat eroavat enemmän kuin ne, jotka eivät avioehtoa ole tehneet. Miksi? Uskon, että kaikki päätöksemme ja tekomme johtavat meitä suuntaan tai toiseen. Domin kanssa katsoimme muutama kuukausi sitten videota, jossa Mark Driscoll kertoi, että avioliitto ei milloinkaan pysy paikkallaan. Jokainen valintamme voi tehdä avioliitostamme paremman tai huonomman. Jokainen huomionosoitus toiselle vie liittoa parempaan suuntaa, kun taas huomiotta jättäminen päinvastoin. Emme pysty painamaan ”still” nappulaa, että tilanne pysyisi samana. Jos luulemme olevamme ”still” -tilassa luultavasti suunta ei ole hyvä. Ja uskon sen olevan juuri niin. Jos valmistaudun jo mahdollista eroa varten, niin olen antanut jo ajatuksen sille, että niin saattaa tapahtua. Jos taas en pidä sitä edes vaihtoehtona, niin ainoaksi vaihtoehdoksi jää yrittää tehdä parhaansa tässä avioliitossa vaikka välillä ärsyttäisikin.

 

Luulitko meidän avioliittomme olevan täydellinen?

Erilaiset luonteet, kumpikin temperamenttisia, kielimuuri, erilaiset taustat ja kulttuurit. Voiko joku väittää, että elämämme olisi helppoa tai täydellistä?!

Meillä on yhtälailla vastoinkäymisiä kuin muillakin. Meidän elämämme ei ole suoraan sadusta,  vaikka olisit sellaisen kuvan saanutkin.

Minä ja Josefina emme aina ole samaa mieltä kaikesta. Olen ihminen, jonka täytyy saada suunnitella, kun taas Josefina on enemmän näitä chillejä Let it Go -tyyppejä. Hän rakastaa juhlia! Josefina voisi juhlia jokaista liputuspäivää vain juhlimisen ilosta. Ja ihan totta suomalaiset, teillä on ihan liikaa liputuspäiviä. Minulle riittäisi juhliksi syntymäpäivät ja joulu. Ja mitä tulee lastenkasvatukseen, minä olen se tiukempi vanhempi, ja Josefinalla taas on kaunis, luonnollinen kärsivällisyys lasten suhteen.

Näiden eroavaisuuksien takia meillä on ollut jo monia vaikeita ja tunteikkaita keskusteluita. Myös esimerkiksi silloin, kun kohtaamme kulttuurieroja. Esimerkiksi, olin todella järkyttynyt kuullessani, että täällä vanhemmat laittavat vauvansa ulos rattaisiin nukkumaan talvella. Jos naapuri Itävallassa tuollaista huomasi, olisivat vanhemmat varmasti pian telkien takana. Josefina sanoi, että vauvat nukkuvat paremmin kylmässä ja raikkaassa ilmassa. Siihen minä vastasin, että on hyvin mahdollista että nukkuvat ikuisesti.

Olisi hienoa sanoa, että olisimme keskustelleet nyt kaiken halki ja elämämme olisi kuin sadusta. Ei nyt ihan, mutta voin kertoa, että olemme oppineet jokaisesta riidasta. Askel askeleelta tulemme lähemmäs elämää, jota haluamme elää ja aiomme opetella päivä päivältä olemaan parempia toisillemme.

Ehkä juuri tämä on jo salaisuutemme, jotain, joka sitoo meidät yhteen. Otamme kirjaimellisesti hääpäivänämme vannomamme valat, joissa lupasimme Jumalan edessä seistä toinen toistemme rinnalla niin hyvinä kuin erityisesti niinä huonoinakin aikoina. Lupasimme, ettei eroaminen ole meille vaihtoehto, että selvittäisimme asiat yhdessä ja palvelisimme toinen toisiamme päiviemme loppuun asti.

Tämä lupaus on rakkautemme perusta ja se, mitä jää jäljelle, kun perhoset vatsasta katoavat.

-Dom

—- English —-

Different characters, both temperamental, a language barrier, different backgrounds and cultural differences. Is there anyone who thinks our relationship is perfect or easy?!

We struggle no less than other couples or less hard. Our life is not a fairytale.

Josefina and I, we don’t often share the same opinion on things. I’m a person who plans everything, whereas Josefina is more the “Let it go -gal”. She loves to party! She could celebrate every flag day just for the sake of celebrating. And seriously guys, you have way too many of them in Finland. I could do with only birthdays and Christmas. Also, what comes to raising kids, I’m the stricter one and, on the other hand, Josefina has this beautiful, natural patience with them.

Because of each of these differences, we have already had some hard and emotional discussions. Also, when we sometimes face cultural differences. For example, I was truly shocked when Josefina told me that here, in the wintertime, parents put their babies outside to sleep in the stroller. In Austria, you’ll probably go to prison if neighbors see you doing this. She told me that babies sleep much better in the cold and fresh air. And I said that sometimes they sleep forever.

I would really like to say that now we’ve talked everything through and we are living a fairytale life. Not quite, but what I can say is that we have learned something out of every fight. Step by step we come closer to the life we want to live and that we will continue until we get there.

And maybe that’s already our secret. That’s what binds us together. We take literally these vows we have given on our wedding day in front of God, the vows to stand on each other’s side in good and especially in bad times, to not have  splitting up as an option for us, to want to work everything through together and serve each other until the end of our days.

This promise is the foundation of our love and what will remain when the butterflies in our stomachs leave us.