”Puhut paljon, mutta et kerro itsestäsi juuri mitään”

*Sisältää mainoslinkkejä

Tavatessamme Domin kanssa, muistan kuinka hän kerran huomautti minun puhuvan paljon, mutta kuitenkaan en kuulemma kertonut itsestäni juuri mitään. Sitä ei oltu tarkoitettu vitsiksi, mutta naurahdin siihen päälle kuitenkin. Tiesin sen olevan totta ja tein sen tarkoituksella. Erottuani minusta oli tullut hyvin tarkka siitä, mitä puhuin ja kenelle puhuin. Puhuin paljon, mutta en todellisuudessa juuri mitään. Minua pidettiin avoimena ihmisenä, mutta todellisuudessa vain perheeni ja lähimmät ystäväni tiesivät missä mennään. Pelko ajoi minut siihen, etten halunnut kertoa itsestäni asioita. Ollessasi avoin laitat itsesi myös alttiiksi sille, että sinua voidaan satuttaa, en halunnut sitä.Arvostan ihmisissä avoimuutta todella paljon, mutta itse huomasin yhtäkkiä olevani kaikkea muuta kuin avoin. Kun ihmiset kysyivät mitä minulle kuului, vastasin aina samalla tavalla ja heitin vasta kysymyksen. Keskustelin mielelläni Ameliesta ja hänen kasvustaan tai vaikka korvatulehduskierteestä, mutta en halunnut vastata itseäni koskeviin kysymyksiin, välttelin niitä. En halunnut kertoa ihmisille, että siihen aikaan en voinut kovin hyvin vaan päinvastoin, minusta tuntui pahalta, todella pahalta. Hymyilin ja juttelin, mutta en kertonut miltä minusta oikeasti tuntui. Ihmiset ympärilläni usein puhuivat, kuinka vahva heidän mielestään olin. En ollut, olin todella heikko. Olin niin heikko, että en voinut edes myöntää ääneen olevani heikko. Miksi? En todellakaan tiedä. Jälkikäteen on aina helppoa kertoa, että sillon aikoja sitten oli sellainen tilanne, koska se tilanne ei ole enää tällä hetkellä päällä. Mutta juuri sillä hetkellä vaikeuksien myöntäminen muille oli äärimmäisen vaikeaa.

Ehkä se oli vaikeaa, koska pelkäsin. Pelkäsin ihmisiä ja ihmisten reaktioita. Pelkäsin, että päätöksiäni arvostellaan ja minua arvostellaan. Otin eron osaksi identiteettiäni, minkä onneksi myöhemmin olen oppinut olevan vain tapahtuma elämässäni, ei se kuka minä olen, sanoivatpa muut mitä tahansa. Ihmiset arvostelevat suoraan ja selän takana, en halunnut antaa yhtään enemmän puheenaihetta itsestäni. Omat kokemukseni opettivat minulle sen, että en halua olla se ihminen joka keskustelee muiden selän takana. Välillä siihen kelkkaan lähtee liiankin helposti mukaan. En usko, että olin ainoa ihminen tällä planeetalla, joka ei ole uskaltanut olla avoin, vaan on pelännyt ihmisten reaktioita. Eiköhän siis olisi aika lähteä luomaan armollisempaa ilmapiiriä? Eiköhän meillä jokaisella ole omassa elämässä tarpeeksi huolehtimista. Kritisoimisen sijaan meidän tulisi kannustaa toisiamme. Alas painamisen sijaan nostaa toisiamme ylös. Hetkinä, kun tuntui, että olin kämmännyt kaiken, niin perheeni ja ystäväni kertoivat kuinka hyvä tyyppi olin ja kuinka paljon he minua arvostivat, tajusin kuinka hullun siisteillä tyypeillä minut oli ympäröity. Heidän sanansa kertoivat enemmän heistä kuin minusta, kaiken keskellä he olivat valmiina näkemään minussa hyvää.Kun ystäväsi juoruaa sinulle toisesta ystävästänne, niin kyllä se kertoo enemmän kertojasta kuin kerrottavasta.  Haluatko sinä olla se, joka nostaa muita vai se joka lannistaa muita?

Housut* / House of Brandon

Takki* / House of Brandon

Superdry huppari * /House of Brandon

*=saatu blogin kautta

Toivepostaus: Mitä mieltä Amelie oli aikoinaan siitä, että äidin vatsassa kasvoi vauva?

Amelie oli monta kertaa ehtinyt toivoa itselleen pikkusiskoa, nimenomaan pikkusiskoa. Hän oli pari kertaa pyytänyt minua ostamaan vatsaani kasvamaan hänelle pienen tummahiuksisen pikkusiskon, jolla olisi ruskeat silmät. Kerroin hänelle, ettei se ole mahdollista ostaa vauvaa kasvamaan vatsaani. Hän puhui useasti siitä, kun jonain päivänä hänelläkin on oma pikkusisko. Muistan muutamat kerrat miettineeni, että mitä jos hän ei milloinkaan saa pikkusisarusta ja se sattui edes ajatella sellaista, niin paljon Amelie itselleen pikkusisarusta toivoin.Muistan vieläkin Amelien ilmeen, kun hän kuuli vatsassani olevan hänen ikioma pikkusisarus. Hän hymyili aivan mielettömän leveää hymyä ja tarkisti olihan asia aivan todella totta, siitä päivästä lähtien hän kutsui itseään isosiskoksi. Kun ihmiset kysyivät miltä tuntuu, että pian hänestä tulee isosisko, hän korjasi aina sanoen:” minä olen jo isosisko, vauva on vaan vielä piilossa äidin vatsassa.” Amelie silitti joka päivä vatsaani ja jutteli pikkusiskolleen, nimenomaan pikkusiskolleen. Kävimme välillä Amelien kanssa keskustelua siitä, että vauva voi olla myös poika. Amelie totesi vaan päättäväisesti, että tahtoo pikkusiskon. Ultrassa meille paljastettiin vauvan olevan poika. Juttelimme Domin kanssa kuinka kerromme asian Amelielle, että siskon sijaan hänelle tuleekin veli. Uutiset kerrottuamme Amelie totesi tyynesti, että hän haluaa pikkusiskon, oman pikkusiskon, pikkuveli oli kuulemma tervetullut pikkusiskon jälkeen. Asiasta ei hirveästi puhuttu ja ajattelimme Amelien pikkuhiljaa tottuvan ajatukseen pikkuveljestä. Toisin kuitenkin kävi, päivien kuluessa pikkusiskosta puhuttiin, pikkusiskolle puhuttiin ja pikkusiskoa odotettiin. Amelie tuntui tietävän lääkäriä paremmin, että veljen sijaan vatsassani todellakin kasvoi pieni sisko hänelle. Parin viikon päästä meille oli varattu uusi ultra-aika ja sielläkin lääkäri kertoi vauvan olevan poika. Olimme siis hyvin varmoja, että Amelie tulisi saamaan pikkuveljen, toisin kuitenkin kävin. Seuraavassa ultrassa vauva paljastui tyttövauvaksi. Menimme kotiin ja kerroimme Amelielle uutiset, että hän tulisi saamaan pikkusiskon. Hän halasi ja pussasi vatsaani, hän jutteli pikkusiskolleen ja kertoi hänelle, kuinka paljon hän vauvaa odotti.Estella syntyi keskellä yötä ja luonnollisesti synnytyksessä Amelie ei ollut paikalle. Heti seuraavana aamuna seitsemän jälkeen Dom lähti hakemaan Amelieta katsomaan siskoaan. Elämäni yksi ikimuistoisimmista hetkistä, oli se hetki, kun Dom ja Amelie astuivat sairaalaan huoneeseemme. Olimme koko perhe koolla. Amelie sai siskonsa syliinsä ja me tirautimme kumpikin Domin kanssa muutamat kyyneleet. Siinä hän oli ylpeä isosisko pieni rakas pikkusisko sylissään. Amelie oli toivonut siskolleen myös ruskeita hiuksia ja tummia silmiä, mutta Estella olikin täysin blondi. Se ei kuitenkaan tuntunut isosiskoa haittaavan, vaan sekin asia kuitattiin sillä, että pikkusiskon hiukset voidaan myöhemmin värjätä. Amelie on alusta asti ollut vain ja ainoastaan innoissaan sekä superonnellinen uudesta tittelistään olla isosisko. Amelie kertoo monta kertaa päivässä rakastavansa siskoaan kaikista eniten, enemmän kuin Afrikkaan asti.