Kuntosalille meno jännittää!

Oletko jo pitkään pohtinut salikortin hankkimista? Etkö tiedä mistä aloittaa? Oletko ehkä käynyt jo kuntosalin ovellakin, mutta et yksinkertaisesti uskaltautunut sisälle?

”Mitä jos en tiedä , mitä salilla tekisin ja päädyn pyörimään ympyrää keskelle lattiaa?”

”Mitä jos lataan laitteeseen liian suuret painot ja jään alle?”

”Miten pukeutua salille ja mitä on ne treenin jälkeen vedettävät jauhot? ”

Mikäli olet miettinyt näitä tai muita kysymyksiä kuntosaliin liittyen, niin voin kertoa ettet ole ajatuksiesi kanssa yksin ja siksi kirjoitimme tämän postauksen.

Ensimmäinen kertani kuntosalilla aikoinaan jännitti aivan hurjasti. Olin aiemmin käynyt toisella kuntosalilla tutustumassa, mutta siellä minulle ei edes moikattu. Itse tein tästä yhdestä kerrasta päätelmän, että kuntosalit eivät ole kivoja paikkoja. Vuoden kuluttua tästä ajattelin antaa kuntosalille uuden mahdollisuuden. Vuonna 2011 menin Energy Puls Wellness Centerille. Siellä minua oli vastassa vaalea iloinen personal trainer Paula, joka teki minulle myös saliohjelman. Minun ei siis tarvinnut nolata itseäni pyörimällä ympyrää ympäri salia miettien, mitä minun kuuluisi tehdä. Hän oli mukava, kannustava ja auttoi minua kaikessa. Hän vastasi tyhmiin kysymyksiini kiertäessämme yhdessä kuntosalia ja minulle tuli todella hyvä fiilis. Hän ei revennyt nauramaan, vaikka silloin huolestuneena pyysin häntä tekemään sellaisen treeniohjelman, ettei minulle yhtäkkiä kasva miesten vatsalihakset (voi kunpa ne lihakset voisivatkin kasvaa niin helposti). Hän totesi vain ystävällisesti, että voin huoletta käydä pari kertaa viikossa salilla ilman, että yhtäkkiä minulle olisi ilmestynyt sixpack.kuntosalille meno jännittääNyt kuusi vuotta myöhemmin käyn edelleen samaisella salilla ja tällä kertaa astun sisälle haastattelemaan samaista Paulaa, jonka vuonna 2011 tapasin. Energy Puls Wellness Centerillä työskentelevä iloinen kuntosalivastaava/personal trainer Paula Lujala, 37v, vastaa esittämiinne kysymyksiin. Paula on koulutukseltaan kuntosaliohjaaja (TrainerLab), personal trainer (Fitness Academy of Finland, FAF) , Fitfarm Certified Personal Trainer sekä kokki. Paula on alun perin Oulusta lähtöisin, mutta nyt asustellut Porissa jo 7,5 vuotta ja ollut koko tämän ajan töissä kuntosali Energy Puls Wellness Centerillä.kuntosalille meno jännittääMiksi mennä kuntosalille? Paulan kasvoille tulee suuri hymy ja hän kertoo innoissaan mottonsa :”fyysinen vahvuus tuo henkistä vahvuutta.” Siinähän on tarpeeksi jo syytä nousta sohvalta ja lähteä treenaamaan. Kuntosali ei myöskään ole sidottu tiettyyn aikaan. Jokainen voi harjoitella omien voimiensa sekä tavoitteidensa mukaisesti. Kuntosalilta löytyykin kaiken näköisiä, kokoisia ja tasoisia treenaajia. Ei siis huolta, sinä sovit varmasti joukkoon mukaan.

Voiko saliharrastusta aloittaa ilman pohjakuntoa? Voi, tietenkin. On kuitenkin hyvä muistaa, että aloittelijan kannattaa ottaa personal trainer, joka neuvoo sinulle oikeat tekniikat. Näin vältetään mahdolliset loukkaantumiset. Ei myöskään kannata lähteä pelkän youtube-opetusvideon pohjalta treenaamaan. Personal trainer tekee sinulle perussaliohjelman huomioiden tasosi ja tavoitteesi sekä neuvoo sinua, että teet liikkeet varmasti oikein.

Löytyykö kuntosalilta laitteita myös ylipainoisille? Kyllä vain! Kyllähän kunnon bodarillakin on massaa kunnolla. Kuntosalilaitteet ovat laadukkaita ja tehty kestämään painoa. Halvat kotilaitteet ovat asia erikseen, mutta kuntosalien laitteet kyllä kestävät. Ei huolta!Mitkä kengät kuntosalille? Sisäkengät. Kengistä ei kannata turhaan stressata. Kengät kuin kengät käyvät, kunhan ovat tarkoitettu ainoastaan sisäkäyttöön. Jos kuitenkin haluat lähteä hifistelemään, niin kovapohjaiset kengät salilla ovat tietenkin parhaat.

Millaisen jauheseoksen kuuluu salilla treenin jälkeen vetää? Onko se pakollinen? Treenin jälkeen usein ihmiset juovat palautusjuoman. Palautusjuomajauhe sekoitetaan veteen. Palautusjuoma sisältää hiilareita ja proteiinia sekä nimensä mukaisesti auttaa palautumaan. Palautusjuoma täyttää treenin aikana tyhjentyneet energiavarastot tehokkaasti. Jos palautusjuomaa ei halua käyttää, niin kannattaa syödä mahdollisimman pian treenin jälkeen. Palkkari ei siis ole pakollinen.

Mitä kannattaa syödä ennen treeniä? Raskaammasta ruoasta olisi hyvä olla pari tuntia väliä ennen treeniä. Kevyemmän välipalan jälkeen ei tarvitse olla niin pitkää taukoa. Hyvä välipalavinkki ennen treeniä on banaani ja rahka, jotka sisältävät proteiinia ja hiilaria. Ennen treeniä on siis hyvä syödä n.1-2h ennen treenin alkua riippuen aterian koosta ja määrästä.

Mitä tarvitsen salille? Vesipullon, pienen hikipyyheen, sisäkengät sekä joustavat vaatteet, joissa on mukava olla.

Personal trainer Paula Lujalan motivaatiovinkki niille, jotka tykkäävät ryhmäliikuntatuntien hikisestä meiningistä musa kovalla:

“ Laita huppari päälle treenatessa ja luurit korville. Sinulle tulee varmasti nopeasti hiki eikä sinun tarvitse treenata ilman musiikkia.”kuntosalille meno jännittääMikäli sinulle tulee mieleen vielä kysymyksiä tai olemme jättäneet vahingossa kysymykseesi vastaamatta, niin kommentoi ihmeessä tai laita sähköpostia. Vastaamme mielellämme niihin.

Seuraavat kysymykset on esitetty koskien Energy Pulls Wellness Centeriä. Täältä pääset heidän nettisivuilleen, mikäli jokin asia jää vielä mietityttämään.

Saako jäsenyyden katkaista tai laittaa tauolle? Tämä kysymys oli tullut useammalta lukijalta. Osalla teistä oli huonoja kokemuksia siitä miten kuntosali on toiminut esimerkiksi pidemmän sairausloman tai äitiysloman sattuessa. Ennen kuin annan Paulalle taas puheenvuoron, niin haluan lyhyesti mainita kuinka käytännössä homma omalla kohdallani on mennyt. Omasta kokemuksestani voin kertoa, että kaksi kertaa raskauden takia olen laittanut korttini tauolle n. vuodeksi ilman pienintäkään ongelmaa. Myös Paula kertoi, että jäsenyyden saa laittaa tauolle sairastuessasi (viikon omavastuu) sekä saat tietenkin katkaista jäsenyytesi esim. muuttaessasi toiselle paikkakunnalle. Kortin pystyy laittamaan myös ihan vaan laiskuudesta tauolle 1-2kk vuodessa. Halutessasi korttia pystyy myös vuokraamaan toiselle ihmiselle.

Pitääkö sitoutua? Ei pidä! Saatavilla on myös kymppikortteja sekä kuukausikortteja.

Saako käydä tutustumassa ennen sitoutumista? Saa! Ensimmäinen kerta on ilmainen.

Missä vastaanotto sijaitsee? Vastaanotto sijaitsee toisessa kerroksessa ja nykyään löytyy myös opasteet.

Onko lastenhoitoa? Ei valitettavasti ole. Aikoinaan on ollut, mutta vähäisen tarpeen vuoksi ei ole enää.

Voiko maksaa liikuntaseteleillä? Voi.

Onko salilla joku, joka osaa auttaa? Tutustumiskäynnillä sinulle esitellään sali ja kerrotaan perusjutut. Mikäli tarvitset apua kuntosalilaitteiden käytössä tai saliohjelman teossa tulisi sinun varata tätä varten itsellesi aika. Salijäsenyyteen kuuluu 1h saliohjelman teko + kehonkoostumusmittaus (halutessasi). Saat ohjeet myös kirjallisesti itsellesi.

Onko Pulsin alakerta tehty vain ns. paremmille urheilijoille? Pulsin alakerta on kaikkien käytössä

Onko Pulsin ryhmäliikuntunneille ruhkaa? Yleensä tunneille pääsevät kaikki halukkaat. Osa tunneista voivat olla todella suosittuja ja saattavat mennä täyteen, jolloin suosittelen varamaan oman paikan tunnille hyvissä ajoin. Täältä pääset näkemään, mitä ryhmäliikuntatunteja on tarjolla.

Voiko ryhmäliikuntatunneille tulla kesken kauden? Kyllä voi!

Miten toimia, jos haluan jäseneksi? Halutessasi voit ensin soittaa vastaanottoon sen aukioloaikoina (ma-to 14-19 tai pe 12-17) numeroon: 02 6326611

  1. Paula LujalaKiitos paljon personal trainer Paula Lujala ja Energy Puls Wellness Center haastattelusta!

Mitä äidit osaa?

*Sisältää mainoslinkkejä

Äitinä oleminen on aika superia. Joka päivä huomaat oppivasi uusia taitoja, joita et edes tiennyt tarvitsevasi. Äitien tulisi taitaa kaikki taidot kasvattajan roolista salaapoliisiin, muista erikoisista äititaidoista puhumattakaan. No mitkä sitten ovat niitä hyvin tärkeitä äititaitoja?Yksi taito on ninjailu. Ninjailussa sinun pitää hiipiä ninjan tavoin lasten huoneeseen hakemaan esikoisen tavaraa, kun kuopus nukkuu siellä. Ninjailua harrastetaan myös lapsen nukahdettua viereesi, kun yrität livahtaa vierestä pois. Ninjailun salaisuus on villasukat, jotka tulisi pitää aina lähettyvillä. Villasukat jalassa askeleesi ovat hiljaisemmat kuin ninjalla.

Toinen äiti-taito on salaa syöminen. Jokainen äiti haluaa varmasti lastensa syövän terveellisesti, koska se on heille hyväksi. Jokainen äiti myös tietää esimerkin olevan paras opetuskeino. Joten voisin väittää, että lähes jokainen äiti on opetellut syömään salaa. Kauppareissulla karkkihyllyltä napataan vaivihkaa pari suklaapatukkaa mukaan, jotka nautitaan autossa lasten huomaamatta. Pieniltä lapsilta salaa syöminen käy näppärästi, mutta 5-vuotiaalla tuntuu olevan jokin kuudes aisti ja hän aavistaa hyvinkin helposti, mikä on homman nimi. Hyväksi havaittu keino on napata yksi pala suklaata käteen, haukoitella makeasti, jonka aikana luonnollisesti hyviin tapohin kuuluen haukoitellun ajaksi laitat kätesi suusi eteen. Tsidim, suklaa tipahti näppärästi suuhusi ilman kenenkään huomaamatta. Nyt onkin hyvä aika katsella ulospäin maisemia, ettei kukaan huomaa leukaluidesi käyvän.Kolmas äititaito on multitasking. Äidit osaavat kokata, siivota, lukea, imettää, leikkiä, käydä kehittävää keskustelua, kirjoittaa viestiä ja tehdä töitä samaan aikaan. Tai ainakin heidän kuuluisi handlata tämä kaikki. Jos et osaa tätä äiti-taitoa, niin ei et ole ainoa, minä en nimittäin todellakaan ole viimeisen viiden vuoden aikana tätä taitoa oppinut. Se ei syntynyt itsestään minulle synnytyssalissa eikä se ole tullut harjoituksenkaan tuloksena. Multitasking-yritykseni yleensä loppuu katastrofiin, jolloin ruoka on poltettu pohjaan, Estellan puhtaat housut löytyvät astiakaapista ja Amelien t-paidat ovat menneet Domin vaatekaappiin.Neljäs äititaito on sävelkorva. Äidit erottavat oman lapsensa itkun missä tahansa, koska tahansa ja saattavat kuulla jopa harhaitkua. Luulin ensin olevani asian kanssa yksin, mutta sitten minulle selvisikin, että olikin hyvin yleistä äitien keskuudessa kuulla esimerkiksi suihkussa ollessaan lapsen itkua vaikkei hän olisikaan itkenyt.

Viides äiti-taito on salapoliisin taidot. Kuulemani mukaan ei kukaan ole parempi salapoliisi kuin teini-ikäisen äiti tai iskä. Sitä aikaa odotellessa, nyt onneksi voin mennä rauhallisin mielin nukkumaan, koska kummatkin tytöt ovat olleet nukkumassa huoneissaan seitsemästä lähtien.Kuvissa näkyvä mekko on ehdottomasti lempparimekkoni. Rakastan vaatteita, jotka voin laittaa päälleni meninpä sitten ravintolaan taikka rannalle. Mekko on saatu House of Brandonilta, klik. Mikäli haluat ihania kesävaatteita hyvään hintaan, niin suosittelen heidän verkkosivuillaan käymistä ja valikoimaan tutustumista. (Enkä saa proviikka visiiteistänne House of Brandonilla, joten nou hätä en rikastu klikkauksellanne). 🙂

Jauhelihakeitto

Jauhelihakeitto vain paranee, kun se saa maustua jääkaapissa yön yli. Tätä ruokaa kannattaa siis tehdä huoletta suuremman määrän kerralla. Jauhelihakeitto on helposti tuunattavissa ja sinne voi oman mielen mukaan lisätä tai ottaa pois aineksia. Yksi ystäväni ei ole kovin suuri fitnessruoan fani ja tuli syömään, kunhan tarjolla ei ole fitnessruokaa. Nähtyään meidän perheen version jauhelihakeitosta, josta löytyy kikherneitä, hän tuomitsi sen todellakin fitnessruoaksi. Sitä ei ehkä oltu tarkoitettu kehuksi, mutta sellaisena minä sen otin ja innostuimme sitten jakamaan reseptimme teillekin. Mainittakoot vielä, että olipa hän fitnessruoan fani tai ei, niin taisipa hän ottaa vielä vähän lisääkin. Tervetuloa Dora jatkossakin syömään meille fitnessruokia!

jauhelihakeitto

JAUHELIHAKEITTO

Ainekset

1 sipuli

1 valkosipulinkynsi

400g naudanjauhelihaa (voit korvata myös härkiksellä, soijarouheella yms.)

8 kiinteää perunaa

2 isoa porkkanaa

1 tlk tomaattimurskaa

1 pss keittojuureksia

1 tlk kikherneitä

4 rkl linssejä

1 l lihalientä

1 tl timjamia

1/2 tl rosmariinia

1 tl oreganoa

1/2 tl mustapippuria

3 lehtikaalin lehteä

sopivasti persilijaa

Halutessaan voit lisätä ripauksen suolaa

Jauhelihakeitto valmistusohje

  1. Kuori ja hienonna sipulit. Kuullota hienonnettuja sipuleita pannulla sekä lisää jauheliha sekaan.
  2. Laita sipulit ja ruskistettu jauheliha isoon kattilaan. Lisää  mukaan tomaattimurska sekä pieneksi kuutioidut perunat, lihaliemi ja kuivatut mausteet. Keitto saa kiehua hiljalleen niin, että perunat ovat kypsiä. Lisää keittämisen puolessa välissä keittojuurekset, kikherneet ja linssit.
  3. Mausta keitto ja tarkista suolan määrä.
  4. Meidän perheessä jauhelihakeitto syötiin raejuuston kera, mutta ilmeisesti se oli vähän villikortti.jauhelihakeitto